lauantai 11. marraskuuta 2017

Kerran kuulutetut 1795-1797

Tuttuun tapaan Dagligt Allehandassa julkaistuja yksityisiä ilmoituksia, joilla on yhteys Suomeen.

27.1.1795: 14. tammikuuta oli räätälikisälli Eric Föhrman luvattomasti jättänyt mestarinsa (ilmeisesti Tukholmassa). Suomessa syntynyt Föhrman oli 15-vuotias "liten till wäxten, har ljust hår, stundom bundit, och war wid bortgåendet klädd uti en ljusblå Klädes-Jacka med släta Mässings-Knappar uti, grå Byxor och Stöflar, samt swart Hatt."

25.9.1795: Puutarhurimestari C. Fr. Bohman Skinskattebergin ruukilta oli kihlannut piian Christ. Bergman ja heille oli vuonna 1790 luettu tavalliset kolmet kuulutukset. Näitä ei kuitenkaan seuranneet häät, sillä sulhanen hävisi, tiettävästi Loviisaan. Siellä häntä ei kuitenkaan oltu saatu syyskäräjille 1791 eikä kevätkäräjille 1792. Kuulutuksella oli tarkoitus vapauttaa Stina Bergman toiseen avioliittoon, jota hän nyt suunnitteli.

Tällaisiäkin syitä siis saattoi olla puutarhurien liikkeisiin pitkin valtakuntaa.

8.10.1795: Porista tullutta naisihmistä nimeltä Ulrica Grönblad etsittiin.

8.6.1796: Juuri Tukholmasta lähdössä oleva sukulainen kaipasi yhteyttä Suomesta vuonna 1790 kaupunkiin tulleeseen neiti Jeannette Gustave Sterholmiin.

23.7.1796: Jos Uudellamaalla syntynyt Lisa Söderberg vielä olisi Tukholmassa, pyydettiin häntä tulemaan veljenpoikansa luo "vanhaan paikkaan" tavatakseen sisarensa Turusta.

23.3.1797: Oulun läänistä tullut virallinen kuulutus. Talonpoika Iwar Sonpienen (Sompinen?) Ollickalan kylästä "Indasalmen" pitäjästä, jota epäiltiin Raahessa 1795 tehdystä varkaudesta, oli pidätetty, mutta karannut. Tuntomerkit: "30 år gammal, liten och undersåtlig til wäxten". Etsintäkuulutettu oli myös Raahen porvari Carl Nordberg, joka oli lähtenyt matkapassitta ja jättänyt verovelat maksamatta. Hän oli suunnannut ensin Kokkolaan ja sieltä ilmeisesti ulkomaille, josta oli jo palannut (?) ja viipynyt jonkin aikaa Norrköpingissä.

Jälkimmäinen taitaa olla Raahen riippikirjan 1792-98 (s.53) Carl Olai Nordberg, jota jäi Raaheen kaipaamaan ainakin sisar samalla sivulla ja verkon sukupuun mukaan kaksi veljeä.

21.6.1797: Räätälin oppilas Eric Enberg lähti 17. kesäkuuta 1797 luvatta mestarinsa luota (ilmeisesti Tukholmassa). 19-vuotias Enberg oli syntynyt Finbyn kylässä Närpiössä. Tuntomerkit: "medelmåttig til wäxten och rödsnasig i ansigtet med mörka hår och ögonbryn samt wid afwikandet klädd i mörkblå Surtout med stålknappar, Kittajs Underkläder, hwita stumpor och skor med swarta band uti samt swart Belps Hatt."

8.8.1797: Vapaaehtoinen n:o 60 kuninkaallisen armeijan laivaston ruotsalaisessa eskaaderissa ja henkikomppaniassa Johan Swahn on 24.7.1797 hävinnyt riveistä. Mies oli 30-vuotias, 5 jalkaa ja 7 tuumaa pitkä, syntyjään Vaasan läänistä, Mostasriin (Mustasaari?) pitäjästä ja Qweflaxin kylästä. Tuntomerkit pituuden ohella: "stadig til wäxten med swarta hår och ögonbryn, bruna ögon, trindlagt och något fråknigt ansigte, har et ärr på vänstra fotbladet, och et ärr på wänstra handen och främsta fingret. Wijd afwikandet klädd uti en blå Monderings-Collet, Långbyxor af Buldan och et par hwita finare korta Byxor, ny Commiss-hatt, Ullstrumpor och Commiss skor med Järnskollar under klackarne."

Swahn löytyi aikanaan, mutta lähti taas luvatta liikkeelle 2.5.1798 ja uusi kuulutus julkaistiin 14. 5.1798. Tällä kertaa hänellä oli lähteissään vanhat työvaatteet ja kapsäkki, jossa oli vaatteita. Tuntomerkkinsä ovat samat kuin edellisellä kerralla, mutta nyt mainitaan, että isänsä Johan Swahn on talonpoika Qweflaxin kylässä ja siellä on karkurin koko suku.

1 kommentti:

ritvahh kirjoitti...

Räätälinopissa ollut Erik on varmaan Närpiön Finbyssä 30.12.1777 syntynyt räätäli Johan Ytterin poika.