torstai 23. maaliskuuta 2017

Raamatullista arkeologiaa suomalaisen johdolla

Tuulispään 20/1911 kannessa rinnastettiin antisemitistinen kuva ahneesta juutalaisesta yllänäkyvään kuvaan, jonka kuvateksti kuuluu "Juvelius-Parker: Yritetäänpäs mekin vuorostamme". Mistäs tässä on kyse?

Verkkohaku tuo pian eteen Juri Vuortaman jutun Johtiko suomalaisen Valter Juveliuksen löytö myyttisen liitonarkun etsintöihin?, joka on julkaistu Ilta-sanomien Mysteerit-erikoislehdessä 28.5.2015. Sanomalehdissä Juveliuksen hanke oli toki ollut aiemminkin. Kotimainen sanomalehti Karjala selitti tapahtumien ensi osaa 11.9.1909 tyyliin, joka vaikuttaa siltä, ettei Juvelius ollut profeetta omassa kaupungissaan.
Pitkin viime kevättä huhuiltiin jo siitä, että tri Valter Juvelius, Viipurin työväenopiston johtaja, suunnitteli arkeologista löytöretkeä Palestiinaan, löytöretkeä, jonka tarkotukseksi mainittiin Salomonin temppelijäännösten ja mahdollisesti aarteitten päivän valoon saattaminen.
Niin romanttisilta kuin nämä puuhat ja suunnitelmat tuntuivatkin, tiedettiin kuitenkin, että niiden takana olivat vakavat tutkimukset ja paljon työtä. Tohtori Juvelius on, kuten tiedetään, julkaissut väitöskirjan tältä alalta, sen aineena on juutalaisten ajanlasku.
Uusien suunnitelmiensa toteuttamista varten on tohtori Juveliuksen onnistunut saada kannatusta Englannista. Ja par'aikaa oleskelee hän, kuten jo ennemmin olemme maininneet, Palestiinassa. [...]
Kertomusten mukaan perustaa tutkijamme teoriiansa raamatun omiin kertomuksiin, joista hän on löytänyt "avaimen", minkä avulla löytöpaikka on tavattavissa. Tämän "avaimen" sanotaan tutkijan keksineen useimmasta vanhan testamentin kirjasta. Jokaisessa se esiintyy valaisten eri puolia kätköpaikasta ja suojeluskeinoista, joilla jätteiden liian aikaiseen löytäminen on turvattu. Niinpä huhuillaan kertomuksen Jonaksesta ja valaskalasta tutkijan mielestä olevan "avaimen", samoin myöskin kertomuksen kolmesta miehestä tulisessa pätsissä j. n. e.
Kaivaukset 1909 päättyivät tuloksettomina. Tekstissä mainittu englantilainen kannattaja Parker teki uuden yrityksen vuonna 1911.  Siitä syntynyt välikohtaus raportoitiin suomenkielisistä sanomalehdistä ainakin Pohjalaisessa 8.5.1911. Kaksi päivää myöhemmin toimitus osaa jo yhdistää tämän Juveliuksen tutkimuksiin. Vielä seuraavassakin numerossa Pohjalainen jatkaa ja arvatenkin asiaa käsitellään muuallakin lehdistössä, vaikka nämä eivät hakuuni osuneet. Vuodesta 1909 Pohjalainen kertoo, että
Kaivaukset alettiin sitten elokuulla 1909 ja tapahtuivat ensin Juveliuksen johdolla, jolla oli apunaan hänen yllämainittu Millénin luona käynyt suomalainen ystävänsä, hra Pertti Uotila. Joulukuussa oli kaivaustyö kuitenkin toistaiseksi keskeytettävä, mutta jatkettiin sitä seuraavana keväänä ja tänä vuonna, ilman kummankaan alussa mukana olleen suomalaisen osanottoa, saman kapteeni Parkerin johdolla, jota nyt maailman sanomalehdistössä sanotaan uudeksi Jerusalemin temppelin ryöstäjäksi. 
Tästä uutisoinnista on siis Tuulispää saanut kansiaiheensa. Kiinnostus ei maailmalla eikä Suomessa heti laantunut vaan Pohjalainen palaa aiheeseen ainakin 23.8.1911 ja 16.10.1911. Jälkimmäisen lopussa
U. S:n Viipurin kirjeenvaihtaja kääntyi tri V. Juveliuksen puoleen ylläolevan uutisen johdosta.
Tri J. sanoi uutisen sisältävän kerrassaan hämmästyttäviä ankkoja, tekijäin mielikuvituksen tuotteita, jotka hänestä olivat aivan naurettavia. Kaikki puheet miljoonista hän leimasi pelkäksi humbuukiksi. Samoin tiedonannot kuningashautojen löytämisestä. Näissä kohdissa ei uutisessa ollut pontta eikä perää.
On merkillistä - sanoi tri J. - miten laaja omatunto eräillä sanomalehtimiehillä näkyy olevan. Kysymykseen ulkolaisista broshyreistä vastasi tri J., että hänen toimestaan oli parissa "The Field" aikakauskirjan numerossa kaivauksista kerrottu, mutta nämä referaatit ovat kuivia tieteellisiä selontekoja työn tuloksista eivätkä suinkaan anna aihetta minkäänlaisiin juttuihin miljoonista ja kuningashaudoista.
Mitä muuten kaivauksia koskevaan kirjallisuuteen tulee, niin sanoi tri J. muutaman päivän perästä ilmestyvän teoksen suurta foliokokoa, joka m. m. sisältää joukon karttoja ja pohjapiirroksia suoritetuista töistä ja löytöpaikoista. Tämä esitys on luotettava ja autenttinen selonteko työn kulusta Jerusalemissa.
Tri J. puheiden perusteella täytyy siis S. U. T:n levittämää tietoa pitää aivan liioiteltuna sensatsioni-uutisena. Mainittakoon vielä, ettei tri J. tästä uutisesta tietänyt mitään ennenkuin hän kirjeenvaihtajaltamme sai kuulla sen sisällyksen.
Vuortaman jutussa oli niin monta kysymysmerkkiä, että hänen lähteensä tuskin olivat kaivaneet esiin Field-lehden juttuja ja vielä vähemmän suomalaisia sanomalehtiä. Vuortama ei viittaa David Landaun verkkoartikkeliin Information on Valter Henrik Juvelius in Finnish Sources, joka näyttää asialliselta. Landaulla on ollut tilaisuus tarkastella Juveliuksen papereita, jotka ainakin vielä vuonna 1996 olivat suvun hallussa.

P. S. Juveliuksen viihderomaania Maahengen salaisuus. Tohtori salapoliisina (1915) olenkin jo tänne kerran lainannut.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Vähän ymmärrettyä

Eilinen Kalevalaseuran seminaari Kalevala, eurooppalaiset aatteet, nostalgia ja utopia meni paljolti yli ymmärrykseni. Syytä ei tarvinnut miettiä kauaa, mutta se oli masentava. Esiintyjät olivat enimmäkseen Turun kulttuurihistorian tutkijoita eli olen edelleen niin sivistymätön, etten hienouksiaan ymmärrä. Toivo valaistumisesta voitaneen katsoa menetetyksi.


Mutta (vähän niin kuin vanhojen käsialojenkin kanssa) pitää keskittyä siihen, minkä on (mielestään) ymmärtänyt. Professori Pekka Hakamiehen aloituspuheenvuorosta selvisi, että Kalevalan synnyn lähiympäristö on hyvin tutkittu, mutta nyt ollaan hakemassa kansainvälisiä yhteyksiä. Mahdollisesti muodostuu syy-seuraus -prosessikaavio, jossa Kalevalan syntyä ei olisi voinut mikään estää.

Heli Rantalan esitys eurooppalaisisista aatteista 1800-luvun alun Turun Akatemiassa keskittyi yhteyksiin Saksaan ja Ruotsiin. Saksa oli tietenkin merkittävä kulttuurivaikuttaja, mutta jos kyse oli vain saksalaisista aatteista niin eikö otsikonkin olisi voinut muotoilla suppeammin? Saman huomion voi tehdä Asko Nivalan esityksestä Eurooppalainen romantiikka ja Kalevala, jossa Saksan ulkopuolinen romantiikka oli esillä vain aikakauden määrittelyn yhteydessä. Sinänsä oli mielenkiintoista kuulla romantiikka haastavampana määriteltävänä kuin hämärät muistoni aatehistorian kurssilta.


Juhani Saarelaisen esitys Elias Lönnrotin tieto- ja runouskäsitysten yhtymäkohdista ainakin rinnasti Lönnrotin väitöskirjassaan esittämän tiedon päiväpuolen (järki, kokemusperäisyys) ja yöpuolen (unet, mielleyhtymät, aavistukset) Kantelettaren esipuheessa eroteltuun oppineiden ja oppimattomien runouteen. Sitten putosin kärryiltä ja ainoaksi oivalluksekseni jäi, että postfaktuaalisuuden sijaan voitaisiin puhua tiedon yöpuolesta.

Ulla Piela, joka ei ole Turun kasvatti, kertoi runoja keränneiden ylioppilaiden matkakertomuksista, joita on olemassa vuosilta 1836-1917. (Esityksessä vilahti Paldani, jonka matkaa pidettiin ulkomailla kopioimisen arvoisena ajatuksena. Muullakin kuin Kalevalalla oli maailmalla mahdollisesti vaikutusta?)

Pielaa (muodikkaasti) kiinnostaa teksteissä esiintyvä aistillisuus, mutta ne kuullostivat mielenkiintoisilta muutenkin. Ja olenhan minä yksittäisiä lukenut ja pätkiä täällä jakanutkin, mutta luettuaan tekstejä rinnakkain Piela pystyi näkemään niissä paljon enemmän.


Viimeiseksi Hannu Salmi yhdessä Rantalan ja Nivalan kanssa raportoi Kalevalan ja sanomalehtitekstien algoritmisesta vertailusta. En muista koska olisin viimeksi kuullut, että joku analyysi vaatii enemmän prosessoritehoa kuin perustietokoneessa. Mutta kun pysähtyy ajattelemaan mitä tarkoittaa tekstinpätkien pareittainen vertailu, niin kyllähän se supertietokoneen vaatii. Oli kiva kuulla, että tämän työn tuloksena syntyneet sanomalehtitekstiklusterit tulevat olemaan kaikille avoimena tietokantana verkossa.

Kuva Flickr Commons -haulla Kalevala kirjoista "The Algonquin legends of New England : or, Myths and folk lore of the Micmac, Passamaquoddy, and Penobscot tribes" (1884) , The Swedish settlements on the Delaware, their history and relation to the Indians, Dutch and English, 1638-1664 ja "Mighty Mikko; a book of Finnish fairy tales and folk tales" (1922)

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Lenita Airiston saksalainen suku

Sunnuntaina sain käsiini pinkan vanhoja lehtiä ja luin maaliskuun Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä mielenkiinnolla Unto Hämäläisen henkilöjutun Lenita Airistosta. Mieleen jäi, että "Isän sisar ja myös muita kaukaisempia sukulaisia asui Saksassa, josta isän suku on alun perin lähtöisin." Artikkeli ei saanut minua ryntäämään Airiston muistelmakirjan kimppuun, mutta siihen oli tarttunut Sanna Aro, joka blogitekstissään totesi, että
Puolisoni, oman perheemme prosopografinen asiantuntija, kiinnitti huomiota siihen, että Lenita uskoo olevansa isänsä puolelta saksalainen. Tämä näyttää kuitenkin olevan aivan puhdas identiteetin konstruointi jos tällä hetkellä saatavilla olevat tiedot lainkaan pitävät paikkansa. Edelleen Lenitan isän nimenvaihdos Brutoffista Airistoksi tapahtui jo vuonna 1913 eikä sillä siis ollut mitään tekemistä Suomen itsenäistymisen kanssa.
Nimenmuutoksen ajankohta on todennettavissa Suomalaisesta virallisesta lehdestä 1.12.1913:
Verkkohaku Reino Airiston nimellä vie asiallisen oloiseen JA lähdetiedoilla SEKÄ linkeillä varustettuun verkkosukupuuhun, jota on äskettäin päivitetty. On siis helppo varmistaa tieto Reinon vanhemmista: Hämeenlinnassa 31.7.1861 syntynyt Aleksander Brutoff ja Hauholla 1.7.1867 syntynyt Ida Viktorintytär Engman. Muita lähdelinkkejä avaamatta Idan esivanhemmat näyttävät eläneen Hauhon ympäristössä ja Alexander esivanhemmat ovat myös hämäläisiä. Brutoff-nimi on otettu käyttöön Tampereella 1830-luvulla. Isä-linja vie torppaan Sääksmäellä ja päättyy rusthollin renkiin. (Mielelläni kertoisin kenen tutkimukseen viittaan, mutta sukupuussa tekijän nimi on salattu.) Ei jälkeäkään Saksasta.

Mutta Saksa löytyy Juha Nummisen vuonna 2009 julkaistusta kirjasta Lähikuvassa Lenita Airisto sivulta 71:
Brutoffin suku on lähtöisin Pohjois-Saksasta. Alkujaan nimi oli Brudendorf. Tarkat tiedot puuttuvat, koska ne katosivat natsihallinnon aikana. Se kuitenkin tiedetään, että Brudendorfin veljekset harjoittivat 1700-luvun loppupuolella vuotien tuontia Brudendorf-aluksella Lyypekistä Suomeen. Ennen kuin Ruotsin valta päättyi Suomen sodassa 1808, ainakin toinen veljeksistä nai suomalaisen naisen ja kotitui tänne harjoittamaan nahkurin ammattia. Venäjän vallan aikana nimi vaihtui Brutoffiksi, koska se helpotti kaupankäyntiä venäläisten kanssa.
Kirjan perusteella tämä ei ollut pelkkää muistitietoa, sillä Lenitan täti oli mennyt natsihallinnon aikaan Saksassa naimisiin ja siellä vaadittiin sukuselvitys.
Kun sukuselvitystä laaditaan, Brudendorfien menneisyydestä löytyy Israel-niminen mies. Se on niissä oloissa sokki Saimalle, Wilhelmille ja heidän sukulaisilleen Saksassa ja Suomessa. Pelkkä etunimi ei merkitse varmuutta juutalaisuudesta, mutta viranomaisten tietoon tullessaan se merkitsisi vähintään tyttöjen koulunkäynnin keskeytymistä ja kenties paljon pahempaa koko perheelle. Niinpä suvun tiedon hävitetään ja selitetään kadonneiksi kirkkopalon yhteydessä, joten Saima ja Ragni Soetebier voivat jatkaa koulunkäyntiään natsi-Saksassa. Tämän pelastusoperaation vuoksi Lenita Airiston isänpuoleisen suvun vaiheet ovat suurelta osin hämärän peitossa. (s. 73)
Tädin mies ei ollut SS-upseeri, joten jos sukuselvitystä on vaadittu on se (Wikipedian mukaan) ulottunut joko kolmeen sukupolveen tai korkeintaan vuoteen 1800. Edellä linkitetyssä sukupuussa ei tältä ajalta ole yhtään Israelia eikä sukunimeä Brudendorff.

Lähdekrittiikkiharjoitus: uskotko painettua ja kovakantista kirjaa vai verkon sukupuuta?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Helsingin tontit Aminoffin tutkimina

Petter Sund -projektin arkistosta löysin keväällä 2005 (!) Helsingin kaupunginarkistossa tekemiäni muistiinpanoja, joita en enää täysin ymmärtänyt. Eli uusiksi. Ja samalla muistiin itselleni ja tiedoksi muille Berndt Aminoffin arkiston anti ja mahdolliset käyttötavat.

Aminoff kävi Helsingistä läpi 1700-luvun ja 1800-luvun alun lainhudot, perukirjat ja erilaisia kiinteistöluetteloita. Tietokoneaikana keräämänsä tietueet olisivat tietokannassa ja tuotettavissa näppärästi erilaisiksi näkymiksi. Mutta Aminoff on joutunut luomaan kortistoja paperille kirjottaen samat tuomiokirjaotteet yms. useampaan kertaan.


Jos mielessä on kaupungissa kauemmin/laajemmin vaikuttanut suku kannattanee aloittaa henkilöhistoriallisesta kortistosta (Bb), joka on perusteellisempi aakkosten alkupäästä, mutta Sundien osalta tarjosi silti 48 isoa kaksipuolista korttia täynnä erilaisia tietoja Sundien/Sunnien ostamista ja myymistä tonteista.


Kun tai jos lähtökohtana on tontin tunniste, voi käyttää tonttikortistoa (Ba). Se on järjestetty ilmansuuntaneljännesten mukaan, mutta pienellä selailulla löysin myös kaipaamani tontin, josta tiesin vain Forsell-Avanderin kartan numeron. Kunkin tontin kortissa/korteissa on kooste Aminoffin läpikäymistä lähteistä ja tapauksesta riippuen omistusketju on enemmän tai vähemmän selvä.


Jos kaivattua nimeä ei ole henkilöhistoriallisessa kortistossa, niin sitä voi vielä hakea henkilöviitekorteista (Bc). Näiden kryptisen oloiset merkinnät, joista esimerkki yllä, viittaavat tonttihistoriallisiin muistiinpanoihin (Da). Tätä en tajunnut vuonna 2005, mutta kirjoitin tuolloin sivukaupalla viitteitä muistiinpanoihini. Tällä välillä olen siis oppinut lukemaan arkistoluetteloiden kuvausosia.


Tonttihistoriallisissa muistiinpanoissa lainhuudot ja muut tuomiokirjapoiminnat ovat kronologisessa järjestyksessä, joten tässä jää enemmän tulkittavaa kuin ensiksi mainituissa kortistoissa.

P. S. 1 Aminoffin arkistoon kuuluu Sukuja ja henkilöitä koskevat muistiinpanot. Niiden nippu mahtuu yhteen kirjekuoreen.

P. S. 2 Ja 1800-luvultahan on myös käytettävissä kiinteistökortit, jotka nykyään löytyvät kätevästi (tai ainakin huomattavasti helpommin kuin aikaisemmin) kaupunginarkiston hakulomakkeen oikean reunan linkeistä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Sukututkijat Otaniemessä

Suomen sukututkimusseura juhli tällä viikolla sataa vuottaan. Entisenä jäsenenä ja hallituksessakin vuoden istuneena jätin suurimman osan ohjelmasta väliin, mutta matkustin eilen naapurikaupunkiin tapaamaan tuttavia ja kuuntelemaan muutaman esitelmän Suku2017-tapahtumassa.


Esitelmistä tärkein oli Tiina Miettisen Totta ja tarua Uumajan Tegistä. Sursillin suku 1500-luvun voudintilien asiakirjoissa. Itse en Su(u)rsillien sukuun kuulu, mutta halusin kuulla, miten lähteiden tarkistaminen oli vahvistanut tai kumonnut usein suvun alkuvaiheina esitettyjä yksityiskohtia.

Miettisen esitys olisi ollut hyvää kuunneltavaa kaikille, joille on epäselvää mitä 1500-luvun henkilöistä voidaan "ihan oikeasti" tietää. Mutta pahoin pelkään, etä osa kuuntelijoistakin luottaa edelleen jossain näkemiinsä vuosilukuihin ja yksityiskohtiin, joilla ei ole mitään tunnettua lähdettä. (Miettisen artikkeli samasta aiheesta on juuri ilmestynyt Genoksen vuoden ensimmäisessä numerossa.)

Jäin istumaan samaan saliin, jossa seuraavaksi esiteltiin Finnaa. Erityisfokuksessa oli Albumit auki -porukka, jonka kuvat näkyvät myös Finnassa. Olen joskus selaillut Albumit auki -sivustoa ja mielikuvani siitä koostui melko tuoreista kuvista, mutta nyt tuotiin esiin, että mukana on vankempaakin.

Apropoo vanhemmat kuvat. Näyttelyalueella esitteli toimintaansa yhdistys Kuvassa - valokuvia suomalaisista. Esitteensä mukaan päämääränä on luoda laaja henkilökuvasto ennen vuotta 1940 otetuista valokuvista. Ensimmäinen suppea versio on tässä. "All rights reserved" -linjalla, joten kuvitukseksi näyte tauolla huomaamastani Kansallisarkiston tuoreesta digitoinnista Etsivän keskuspoliisin - Valtiollisen poliisin valokuvakokoelma.


Kolmas kuuntelemani esitys käsitteli eurooppalaista hanketta, jossa kehitetään käsinkirjoitetun tekstin konelukemista. On kuullostanut utopistiselta, mutta kun nyt selvisi, että opetusaineistoksi algoritmille tarvitaan samalta kirjoittajalta kymmeniä sivuja tekstiä, joka on jo tarkasti litteroitu, totetus kuullosti uskottavammalta. Eikä siltä, että sitä kovin helposti voi testata, mutta jos haluaa yrittää, niin ohjelman beta-versoon voi ladata verkosta.