perjantai 18. elokuuta 2017

Tutkimusta keskiajalta 1500-luvulle

Tuulispää 49/1913
Otsikon aikarajauksella enimmäkseen ruotsalaisia opinnäytteitä, uudempia ja vanhempia. Joukossa muutama tuore suomalainen ja myös pari artikkelia.

torstai 17. elokuuta 2017

Skansenilla ajateltua

Tiistai Tukholmassa ja käytin melkein koko ajan Skansenin kiertämiseen. Olen toki kiertänyt ennenkin (2012 ainakin), mutta aina tulee uutta mieleen ja vanhat unohtuvat. Yleisajatus: kohteiden kylteissä saisi olla kartta alkuperäisestä paikasta. Ruotsin maakuntien lokaatiot kun eivät ole aivan kirkkaina päässäni ja tuskin olen ainoa.
Håsjöstapeln - kopio tapulista 1770-luvulta. Sama tekijä rakensi 7 puukirkkoa eli kivikirkkomääräysten kiertäminen ei ollut vain suomalainen juttu, vaikka se sellaisena toisinaan esitetään.

Stenstuga - lähestyin tätä ajatellen "tämän minä tunnen, iso maakellari". Ehei, köyhälistön asumus. Josta unohdin ottaa kuvan.

Delsbogården - kesän tullessa karja vietiin ulkoniityille ja osa porukasta muutti (komeasti koristellusta) pirtistä navettaan!

Moragården - Aitta 1320-luvulta oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Pyhän Henrinkin saarnahuone Kokemäellä.

Finngården - Värmlannin metsäsuomalaisten tila oli saamelaisten ohella ainoa, joka ei ollut tiukka umpipiha. Kyltin mukaan rakennuksista puuttui sauna, talli ja navetta. Yksi neljästä on siis asuinrakennus. Tunnistatko?



Oktorpsgården - Hallantilaistilalla oli juhlakoristelu, jonka kuvaaminen ahtaassa tilassa oli hankalaa. Opas kertoi, että paikalliset puut ovat kieroja ja muualta tuotu rakennuspuusta tehtiin pientä ja matalaa. Minä mietin jälleen kerran koristelujen puutetta Suomen puolella.
Folkets hus - eli työväentalo. Onko yhtään museoitu Suomessa. Polkupyörät hauska säväys.
Skånegården - tilan (oma, ei alueellinen) erikoisuus oli viileä säilytystila, josta puuttui kellariin kuuluva katto. Mistä tuli mielen, etten muista kellareita ulkomuseoista. Milloin ne tulivat talonpoikaistiloilla käyttöön Suomessa?
Hällestadsstapeln - 1730-luvun vau-arkkitehtuuria
Hornborgastugan - uuninpeltiä helpompi ratkaisu?
Seglora kyrkan - Puukirkko vuodelta 1730 rikkaasti koristeltu sisältä, kuten ilmeisesti monet/useimmat puukirkot 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella. Käsitys värittömistä reformaation jälkeisistä kirkoista pahasti vääristynyt.
Älvrosgården - aitta 1470-luvulta. Huomattavasti nuorempi kuin (mukamas) Pyhän Henrikin saarnahuone ja paremmassa kunnossa.
Järnhandlarens hus - Ihan oikea jääkaappi 1930-luvulta!

P. S. Se metsäsuomalaisten asuinrakennus oli ensimmäisessä kuvassa, jossa heinäseipäät nojasivat seinään.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Satunnainen sitaatti kirkonkirjan virheestä

Matilda Roslin-Kalliola omaelämänkerrallisesti kirjassaan Viestejä menneiltä sukupolvilta:
Sunnuntai-iltana toukokuun 28. päivänä 1837 näkivät silmäni ensi kerran päivän valon. Olen siis sunnuntailapsi. Mutta sitäkin suosionosoitusta on minun kaikin voimin täytynyt itse puolustaa niinkuin kohta saamme kuulla. Seuraavana sunnuntaina, kesäkuun 4. päivänä tulivat papit iltapäivällä kastekutsuihin. Arkipäivinä ei siihen aikaan tällaisiin hommiin ehditty. Rovasti Gust. Joh. Ingelius suoritti kastetoimituksen ja hänen apulaisensa Otto Reinhold Halen oli kummina. Neiti Anna-Charlotta Bergelin, kirkkoherra Bergelin vainajan tytär, kantoi minut pyhälle kasteelle, jossa sain nimen Matilda Fredriikka. Kummeja oli muuten kahdeksan kappaletta. Vieraat olivat, katsokaas, kaikki "virkaväkeä". 
Isäni oli jo toukokuun keskivaiheilla tehnyt "Porin reisun" ja tuonut hyvää ainetta suunavaukseksi. Täällä kotipitäjässä, Merikarvialla, ei silloin ollut vielä ainoatakaan puotia, kaikki täytyi tuoda Porista. Vieraat olivat kaikki hyvällä tuulella, kun lähtivät, papit eivät suinkaan vähimmin. Isäni itse oli aivan raitis, mikä silloin kotipolton aikoina oli harvinaista, mutta vieraille piti olla tarjottavaa. 
Ristiäisten jälkeisellä viikolla kysyi neiti Karin Bergelin, kummitätini vanhempi sisar, tavatessaan "maisterin" eli apulaispastorin: Muistitkos kirjoittaa lapsen kastekirjaan ja merkitä syntymäpäivän oikein? 
— Ai, en tosiaan muistanutkaan, olin niin väsynyt, kun pääsin kotiin, että menin heti levolle ja nukuin. Mutta kyllä sen nyt teen, kun menen pappilaan. Kiitos, että huomautit!
— Älä nyt vain enää unohda. Ja muistatkos asian niin, ettei tule virhettä?
— Kyllä sen vielä muistan ja teen sen nyt heti, kun menen kansliaan. — 
Muistikos hän nyt? Ei! Hän kyllä kirjoitti nimen oikein ja kaikki kummienkin nimet ovat kastekirjaan merkityt, mutta syntymäpäiväksi on merkitty toukokuun 31 p., joka on ollut keskiviikko. Isäni oli kumminkin piirtänyt Uuden Testamenttinsa kanteen tyttärensä nimikirjaimet ja syntymäpäiväyksen: M. F. 28.V.1837. Ja tämä päiväys on oikea, sillä sen mukaan lapsi on syntynyt sunnuntaina ja kastettaessa ollut kahdeksannella vuorokaudella, niinkuin vanhemmat sanoivat olleenkin. 
Kun myöhemmin eräs kirkkoherroistamme huomautti minulle syntymäpäiväkesteissäni, että kirkonkirjojen mukaan olen kolmea päivää nuorempi, esitin hänelle nämä mainitsemani vastatodistukset huomauttaen lisäksi, että apulaispastori Halen on voinut erehtyä päiväyksessä, koska hänet myöhemmin erotettiin papin virastakin juopumuksen tähden. Saadakseni varmuuden syntymäpäivästäni tiedustelin kerran äidiltäni yksityiskohtia siitä sunnuntai-illasta, jolloin synnyin. Äitini kertoi, että kylän nuoria kalastajia oli iltapäivällä tullut isäni luokse vieraisille. Isäni oli näet hyvin iloluontoinen ja seurahaluinen mies ja siitä syystä suosittu tuttavapiirissään. Nuoret eivät huomanneet ajan kulumista. Kun äitini iltamyöhällä näytti väsyneeltä, sanoivat vieraat: — Mene sinä vaan levolle, se ei meidän juttuamme häiritse. Vihdoin nousi vanhin joukosta, Rönnqvist nimeltään, kehottaen toisiakin lähtemään. Silloin viittasi äitini isää luokseen ja käski hänen mennä vieraitten mukana hakemaan "Jumpin mummoa" luoksemme. Kun mummo tuli klo 10 aikaan, oli lapsi jo syntynyt.

tiistai 15. elokuuta 2017

Porvariksi oton lähteistä Tukholmassa

Sund-tutkimuksen puitteissa ja Tukholman kaupunginarkistossa käydessä minulla oli syytä ja mahdollisuus tutustua kahteen porvariksiottoon Tukholmassa 1700-luvulla. Molemmissa oli kyse Suomessa syntyneestä miehestä, joten ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa muitakin.

Ensinnäkin porvariksioton jäljille on melko vaivatonta päästä, jos on ArkivDigital-tilaus tai voi kaupunginarkistossa selata hakemistoa Register öfver borgare i Stockholm 1689-1750. Osin tämän kanssa päällekkäinen on Bevarade burskapshandlingar före 1765, joka on avoimesti verkossa.

Ensiksi mainitusta löysin Petter Sundin poikapuolen, joka otettiin porvariksi isovihan aikana 1719. Jo hakemistosta näin päivämäärän ja varsinainen asiakirja lisäsi tähän vain ilmoitetun syntymäpaikan ja porvaritakaajat.

Paljon parempi tilanne on, jos mies löytyy jälkimmäisestä kortistosta eli porvariksihaun paperit ovat tallella. Niistä (ainakin omassa tapauksessani) löytyy hakijan nimikirjoitus.
Nimimuoto etunimi-sukunimi-patronyymi on aika outo, mutta tässä tapauksessa auttoi vahvistamaan yhdistämistä Helsingistä kadonneeseen mieheen.

Vaiheistaan sain varsin yksityiskohtaista tietoa hakemuksen liitteinä olleista kolmen kauppiaan todistuksista. Keskimmäisenä on helsinkiläisen Gustaf Bockin sukulaispojalle antama paperi. Tukholman arkistosta löytyisi varmaan muidenkin suomalaiskauppiaiden käsialanäytteitä.


maanantai 14. elokuuta 2017

CSI Häme


Hämäläinen 8.4.1859:
Muutamia vuosia sitte oltiin maantien korjauksessa eräänä syyspäivänä ja soraa otettiin niinkuin tavallisesti kuopasta lähellä maantietä. Työväki löysi tässä kääryn, joka aivan tarkasti oli kiini sidottu ja kokoon pantu. Paha mätänemisen löyhkä herätti heissä epäluuloja ja kääry näytettiin paikkakunnan nimismiehelle, joka vierasten miesten läsnä ollessa avasi kääryn, jonka sisällä nähtiin liinaan sievästi kätketty pieni kuollut ruumis. 
Tämä tutkittiin tarkoin saadaksi valistusta suuren rikoksen ilmi tuottamiseksi, jonka tehtyä ruumis pantiin pitäjän ruumishuoneesen ja nimismies lähetti kohta ilmoituksen läänin hallitukselle Hämeenlinnaan lapsen murhasta, pyytäin läänin lääkäriä ruumista tutkimaan ja tavallisen todistuksensa antamaan. Sitä arvattavasti ei taidettu kieltää, mutta lääkärin annettu todistus sisälti ainoasti että, "kuin kysymyksessä oleva kuollut ruumis ei ollut muuta kuin vähäinen kissa, mitään lausetta ei vaadittane josko sikiö oli täysiaikainen ja josko se murhan kautta taikka luonnollisesti oli loppunsa saanut."
(Kuvan ainekset tarjosi RAÄ)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Taas päivä keskiajassa

Aurinko paistoi eilen, joten lähdin Töölön keskiaikaisesta kylästä sen käytössä olleelle kirkolle, jossa vietettiin Helsingan keskiaikapäivää. (Olen muuten sitä mieltä, että joku keskiaikatapahtuma mahtuisi tuohon Hesperian puistoonkin, ettei tarvisi aina kauemmas lähteä.)

Aloitin kuuntelemalla Tapio Salmisen hallinto- ja veropainotteisen katsauksen Helsingin pitäjän keskiaikaan. Vastuun virhetulkinnasta, että Helsingin nimi juontuisi Helsinglandista tulleista siirtolaisista, Salminen vieritti Burelle, joka yritti kiillottaa omaa sukuhistoriaansa 1600-luvulla. Sitä se teettää, kun sukututkijat yrittävät historiankirjoitusta.

Mielenkiintoni heräsi myös kun puheessa vilahti Munkkiniemeen kuulunut Kuusisaari (sillä Petter Sund) ja Paavali Juustenin kanssa samaan työporukkaan päätynyt kirkkoherra. Kyseisen kirkkoherran Salminen määritteli "kiivaaksi reformaation kannattajaksi" yhden sanankäänteen ja pyhimyskalenterin välttelyn vuoksi. Tällaiseen johtopäätösten tekoon minusta ei edelleenkään ole.

Seuraavaksi lähti opastuskierrokset aikuisille ja lapsille. Ensiksimainittuun tuli iso ryhmä ja lasten opastus jäi taannoisella iltaretkellä kuulematta, joten lähdin seuraamaan nimismiehen rouva Sigridiä. Yritin asennoitua, mutta silti raateli sydäntä kuulla kerrottavan "ettei keskiajalla ollut kouluja". Eikö "vain tosi-tosi harvat pääsivät kouluun ja kouluja oli vain muutama koko maassa" menisi yhtä hyvin jakeluun? Kokonaisuutena kierros oli hyvin rakennettu ja viehättävän konkreettinen Salmisen kuivan asiallisuuden jälkeen. (Aivan loppua en kokenut, kun aloin juoruamaan tuttujen kanssa.)

Sitten kuuntelin hetken musiikkia, joka kaipasi näköjään perusteellisen vahvistuksen.

Verkkoon vilaistuani aloin pelätä ukkosta ja vedenpaisumusta, joten viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi Tuuli Heinosen esitelmä. Sen alkua odottaessa kuulin pariskunnan vieressäni sipisevän Mirkka Lappalaisen tulevasta esiintymisestä, jonka aiheena on Kustaa II Aadolfin vierailu ja kaivostoiminta Hyvinkäällä. Rouva näki tässä ristiriidan ilmeisesti juuri kuulemaansa opastukseen, jossa oli (varmaankin) todettu, että Kuninkaantie ei ole saanut nimeään kuninkaiden sillä ramppaamisesta. Tuskin oli (eikä ainakaan olisi pitänyt) sanottu, ettei kuninkaita tiellä ole koskaan kulkenut. Käyttihän sitä Kustaa IV Aadolfikin kesällä 1802. (Eikä Kuninkaantie kulje Hyvinkäällä.)

Heinosen esitelmä Mårtensby Lillaksen Bonde-suvusta kuullosti enimmäkseen tutulta, ehkä muistoina Andreas Koiviston esityksistä. Vai olenko kuullut Heinostakin aiemmin? Tutkimusaiheestaan innostuneena Heinonen korosti Tallinnan kauppaa tehneiden isäntien erityisyyttä. Mutta esityksestä kävi myös hyvin ilmi, kuinka lähteiden armoilla menneisyyden ymmärtämisessä ollaan.

Kaupanteosta tiedetään säilyneen tilikirjan takia. On hyvin voinut olla muita merkittävää kauppaa käyneitä, joiden Tallinnan kumppanin tilikirja laitettiin paperinkierrätykseen liiketoiminnan päättyessä. Ja voi olla (vaikka en pidä sitä todennäköisenä), että jokaisella Helsingin pitäjän talolla oli astiasto Saksasta, mutta vain pieni osa tonteista on säilyttänyt sirpaleet ja vielä pienempi osa tutkittu.