sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Holhoustapauksia

Vanhoissa sanomalehtiharavoinneissani osuin holhousilmoituksiin vuodelta 1801, vuosilta 1803 ja 1806 sekä vuodelta 1805. Edelleen elää toivo löytää ilmoitus holhouksen alle pannusta esi-isästäni, mutta vielä ei ole tärpännyt. Mutta muutama ilmoitus lisää on jäänyt haaviini.

Posttidningar 23.5.1801 kertoo holhoukseen joutuneen/päässeen Lempäälän Alkulan kylästä lampuoti Matts Mattsson Pärri ja Lempäälän Taipaleen kylästä rusthollari Johan Carlsson Hinkka. Ensiksi mainittu leväperäisen elämisen ja jälkimmäinen myös viinanjuonnin vuoksi.

Posttidningar 24.7.1806 kuuluttaa Salon (Saloisten?) Vihaxdin (?) kylästä holhoukseen pannun talonpoika Eric Kusiradi. Hiski-hauilla selviää, että kyse on Vihannista samannimisessä Raahen ja Saloisten seurakuntaan kuuluneessa saarnahuonekunnassa. Talon nimi on 1800-luvun lopun suomenkielisiin historiakirjoihin kirjoitettu muodossa Kuusirati.

Yleensä holhoukseen haettiin isäntiä, joilla oli varallisuutta hukattavaksi. Poikkeuksellinen on siis renki Thomas Jundunen Hyrynsalmen kirkonkylästä, joka on hakenut itsensä holhouksenalaiseksi. Samassa ilmoituksessa sanomalehdessä Posttidningar 1.9.1806 mainitaan Sotkamon pitäjän Ala-Sotkamon kylän tilan 24 isäntä Eric Korhonen.

Posttidningar 19.5.1808 ilmoittaa talonpoikien Samuel Hihnalan ja Johan Jacobsson Turan holhoukseenpanosta. Ovat Kalajoen pitäjästä.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Maaliskuusta ja huhtikuusta

22.3.
30.3.
  • Punalippu 11/1929: "Helsingissä oli vappuna lunta n. 15 cm. vahvuudelta. Juhlat onnistuivat senvuoksi heikosti." [Kevään 2018 sää oli melko pitkään luminen.]
1.4.
  • Tänään tein nopean ja nautinnollisen etelänreissun käymällä @sinebrychoffart , missä seinillä Venetsiaa y.m. Ja tietenkin vinkui @museokortti . Suosittelen.
  • Oletteko nähneet "intiaanien tapaista" luvun lopetusta?
2.4.
  • Kun vanhempien on pakko lähteä töihin - havainto kesältä 1873.
3.4.
  • FB-tili @NatLibFi vastasi kysymykseeni 7:30. Kuusi minuuttia sen jälkeen kuin olin sen esittänyt. Ekana arkena pääsiäisen jälkeen. #otettu #palvelu
4.4.
  • Tänään luettu kommentti: "Tottakai konferenssipaperi luetaan paperista. Ei se ole luento." Ajatuksia?
    [Terhi Ainiala: "Aarggh. Toivottavasti tämän ajatuksen kannattajat eivät osu kanssani samoihin konferensseihin."
    Sanna Aro-Valjus: "Höpöhöpö. Kukin vetää tyylillään. Useimmiten ne, jotka ovat valmistautuneet puhumaan vapaasti esiintyvät parhaiten, mutta on niitä ihan hyviä paperista luettujakin. Toiset pysyvät annetussa ajassa paremmin kun ovat testanneet kauanko lukeminen kestää. Sekin on hyvä asia."]
5.4.
  • "miksi suomalaiset eivät voi suhtautua sisällissotaan kuin nuijasotaan" Duota, verkosta ja Pohjanmaalta löytyy ihan tarpeeksi niitä, jotka eivät nuijasotaankaan suhtaudu "historiallisena tapahtumaketjuna". [Kommenttina Aamulehden juttuun 1918-tapahtumasta, jossa presidentti Niinistö oli puhunut. Ks. seuraava.]
  • Eilen Tampereella: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö - Sodasta sovintoon
7.4.
  • Ekaa kertaa Länsimetrossa. Pitkästä aikaa Weegeehen ja sitten rituaaleja Helinä Rautavaaran museossa. Puhumassa m. m. @AnnaHaverinen. #museot #espoo
  • Yhden taistelun Espoossa kerrotaan tekstipainotteisessa näyttelyssä, että sisällissotaan "ajauduttiin" . #eisyyllisiä #ajopuuteoria2 #museot
  • Weegeen "katseluvarastossa" varastoa edustaa vitriinien malli, tekstittömyys ja hieman tiivistetty esineiden esillepano. #museot #espoo #bryk #wirkkala
  • Metron mainonnasta bongattua. Tanskalaiset ovat yrittämässä Suomen ylioppilaslakkimarkkinoille. #globalisaatio
10.4.
13.4.
15.4.
  • Rakennusvuotta "ei tiedetä", kun olin sen "kertonut" viitaten @Kaupunginmuseo -verkkonäyttelyyn ja esittäen vahvistavia asiakirjalähteitä. #lähdekritiikki #Helsinki
  • Idiootteja on joka vuosisadalla. Miksipä ei muurata uunia löytöpommista? [Sonja Hukantaival kommentoi, että "Kanuunankuulia on muurattu uuneihin uskomusten vuoksi. Ammus on voimallinen esine, mutta räjähde ei ehkä niin kätsy..."]
16.4.
  • Kun etsii tietoa Puolan historiasta tuntuu, että mikään kirjoitusajankohta ei otollinen tasapuoliselle esitykselle.
  • Kirjoitettu eka versio elämäntarinasta, joka päättyy vuonna 1806 Venezuelassa irtileikatun pään esittelyyn seipään päässä. Pikkasen vaikeuksia siirtyä sisäsiistin sukulaisensa vaiheisiin Tukholmassa.
18.4.
  • Tätä Keitele-variaatiota ei muistaakseni ollut @NationalGallery näyttelyssä. Varmaan kuitenkin tuttu @GKmuseo ? [Vastattiin "On meidän kokoelmissa ja julkaistiin kuvana @NationalGallery n kirjassa."]
19.4.
  • Kun ei ole turhaa kiirettä. Puhtaaksikirjoitetun _alemman_ kaupunginoikeuden pöytäkirjan joka sivu on rajattu viivoin. Käsityönä.
20.4.
  • "Häpet läser man att Mannerheim i januari 1918 ”upprättat militärhögkvarter i S:t Michel, utanför Vasa" [Samaisessa Per Erik Lönnforsin kritikissä Maria-Pia Boëthiuksen kirjasta Vitt och rött myös lausahdus "Sådana fel kunde vara förlåtliga i en pratig familjebiografisk essä där tredjedelen eller de första 50 sidorna är pratig släkthistoria". Hmmm, sanon minä ja tarkistan sanakirjasta, että pratig tarkoittaa puheliasta. Tässä yhteydessä kai jaarittelevaa.]

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Detau, Dettau, Dettou, Dettow

Sidoprodukt av Schildt-forskning. Enligt sökningar idag fanns liknande sammandrag inte på nätet och några sidor gav bristfällig eller felaktig information. Källor i parenteser.

Hans Dettau. Hattmakare, Norrköping
1. G. 1656-8-17 m. Anna Johansdotter Wijnholtz
Barn:
1) Johan Dettau, döpt 1657-06-04, begrofs 1691-07-12 Norrköping Olai. G. 1678 med Anna Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner). Hustru begrofs 1687-01-02 i Norrköping Olai. G. 1687-08-28 Norrköping Olai med Maria Schildt, dotter till borgare Matthias Schildt och Gertrud Jacobsdotter. Barn av senare gifte
  1. Matthias, döpt 1688-04-07 Norrköping Olai. Lever 1707. Om du har ytterligare information, kommentera gärna! 
  2. Joachim, döpt 1689-04-14 Norrköping Olai, begrofs 1689-08-18 Norrköping Olai 
  3. Annika, döpt 1690-07-05 Norrköping Olai. Lever 1707. Om du har ytterligare information, kommentera gärna! 
2) Joachim Dettau, döpt 1659-01-28, d. 1705 (enligt Geni-profil). G. 1682 med Malin Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner).
3) Daniel Dettau, döpt 1660-01-31

2. G. 1660-11-27 m. Maria Mårtensdotter Bernt.
Barn
4) Elsa Dettau. D. före 1744
5) Samuel Dettau, döpt 1663-04-18, d. före 1744
6) Anna Dettau, döpt 1664-07-13. G.m. Anders Rodin hattmakare. Son
  1. Olof Marrelius, hovpredikant 1744 
7) Maria Dettau, döpt 1667-08-27, d. före 1744
8) Mårten Dettau. D. före 1744. Hattmakare, Norrköping. G. m. Maria Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner). Barn:
  1. Anna Christina Dettau. G.m. Paul Zachau, guldsmed 
  2. Hans Dettau. År 1744 handelsman i Norrköping (*) 
9) Elsa Dettau, döpt 1661-10-18, d. 1743-10-19 (Bouppteckning: 1744/1:90 Stockholm ger hela familjen). G. m. Salomon Steinfort, gulddragare.
10) Joachim Dettau. D. före 1744. Barn
  1. Anna Catharina. Bor i Karlskrona 1744. (Geni-profil som stämmer)



(*) Hans Anders Dettow. D 1790-02-05 66 år gammal (Inrikes Tidningar 1790-03-01). (Bouppteckning 1790/43:213 Norrköping)
1. G. m. Maria Cöhler, d. 1770 (Bouppteckning 1770-1775/4(b):3 Norrköping). Dotter av Johan Gottlieb Cöhler (bouppteckning 1757/2:913 Stockholm, Geni-profil)
Barn
1) Maria Christina Dettow f.~1759. G. m. Giöran Lindahl
2) Ulrica Charlotta Dettow f. ~1761. G. m. Herman Georg Machel
3) Caisa Lisa Dettow f.~1766. G. m. Fredric Thollander

2. G.m. Johanna Joachimsson, d. februari 1776 (Bouppteckning 1776/29:821 Norrköping)
Barn
4) Hans Fredrik Dettow f. ~1772, d. november 1809 (Norrköpings Tidningar 1809-11-29, 1809-12-09)

3. G. m. Catharina Keisler/Lovisa Catharina Keyser, dotter av Govert Keyser och Magdalena Catharina Willemoth (bouppteckning 1785/2:625 Stockholm)
Barn
5) Carl Gottlieb Dettow f. ~1781, d.1853. G. 1819-09-23 i Norrköping m. Margareta Mitander, tidigare gift med en Söderberg (Inrikes Tidningar 1819-01-05). Son:
  1. Carl Robert Mauritz Dettow f. 1819-6-29. Fullständig student examen (Östgöta Correspondenten 1840-12-23) 
6) Johan Gustaf Dettow f. ~1782. G. m. Cathr. Lowisa Åhmansson (Norrköpings Tidningar 1807-04-08)

Kalle Svensk Kuopiosta

Victor Barsokevitsch. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU. CC BY-NC-SA 2.0
E. Granit-Ilmoniemi kertoili vuonna 1929 perustamassaan lehdessä Arkadia-Töölö enemmän kaikesta muusta kuin lehden nimen alueesta Helsingissä. Ehkä noin 1880-luvulle sijoittuu seuraava muistelma lehden ensimmäisestä numerosta. Granit-Ilmoniemen isä Adolf Fredrik Granit (alla ukko Ranetti) oli pappi Kuopiossa.
Kalle Svensk oli kujeistaan kuulu kuopiolainen ja humoristista oli hänen perhe-elämänsäkin. Hänellä oli itseään vanhempi vaimo, joka ei lahjoittanut hänelle yhtään lasta. Sitä enemmän hänelle niitä hankki nuori palvelijattarensa, jota kirkoteltiin kokonaista 12 kertaa. Mutta oma vaimo ei tätä pannut pahakseen, vaan hoiteli miehensä lapsia kuin omiaan.  
Kumminkin "Venski" pyrki erilleen aviovaimostaan. Muistan vielä elävästi, kun Kalle kerran tuli, tavallisuuden mukaan aika hiprakassa, isäni "Ukko Ranetin" luo asiasta puhumaan. Minä asuin n.k. peräkamarissa, aivan kansliahuoneen takana, ja kun kuulin Kallen äänen, raotin ovea. Hän alkoi juhlalliseen sävyyn: "Totisesti minnoun koko häppeepilekku ristikunnassa". Ranetti, joka hänkin erinomaisen hyvin leikin ymmärsi, selitti kumminkin: "Ei tuomiokapituli laske sinua vaimostasi irti, kun hän ei anna suostumustaan." Venski vakuutti, etteivät lapset rakasta "mummoa", mutta tämäkään naula ei vetänyt.  
Lopulta kirkkoherra kiukustui, ja käski Kallen tulla uudestaan, mutta selvänä miehenä, ja kun tämä hoki: "Emminnou humalassa", niin Ranetti sanoi, että mennäänpäs tuonne ulos. Seinävierustaa pitkin kulki kapea lankku, jota käytettiin keilaratana. Kirkherra käski nyt Kallen kävellä lankkua myöten, mutta kun jalat vikuroivat sinne tänne, täytyi niiden omistajan tunnustaa olevansa niin täydessä seilissä, että sika viideltä paistoi.  
Kalle ei palvelijatartaan saanut omakseen, ennenkuin "mummo" erkani kuoleman kautta tästä murheen laaksosta. 
P. S. Lisää valokuvia Kuopiosta on KUHMUn albumeissa Victor Barsokevitschin kokoelman maisemakuvia,  Victor Barsokevitschin kokoelman kaupunkikuvia ja Victor Barsokevitschin kokoelman henkilökuvia

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kotiarkistosta digitaalisen historian historiaa

Sukututkimusharrastuksesta minulla on kertynyt lukuisia koteloita paperia, joita olen nyt yli 20 vuotta usein siirtänyt ja toisinaan järjestellyt. Mistään ei tietenkään tulisi mitään, ellen pahvikansioihin olisi kiinnittänyt post-it -lappuja, joissa on jonkinlainen kuvaus sisällöstä.

Niin kauan kuin lappu oli kiinni, ei "lehtileikkeitä"-kansio ollut saanut vuosiin huomiota osakseen. Mutta lapun irrottua oli pakko kurkistaa sisään. Ja huomata hillonneeni m.m. sanomalehtiuutisia verkkohankkeista, joista yksikään ei enää ole alkuperäisessä osoitteessa.


Hesarin jutussa 7.9.2000 kerrottiin, että opetusministeriön ja Jyväskylän yliopiston digitoimat yli 1700 maakirjakarttaa muodosti koko maailmassa ainutlaatuisen kokoelman. No, nykyään vastaavat kartat on Ruotsissakin digitoitu ja Suomessakin uudelleen Kansallisarkiston toimesta. Jyväskylän digitoinnit ovat (kai) nyt osa Rantatuvan karttasivustoa.

Saman päivän lehdessä (?) kerrottiin silloisen Sota-arkiston avaamasta Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedostosta. Tuolloin tutkija Riitta Lentilä oli todennut, että tiedoston laajuuden takia siihen ei ole pystytty kirjaamaan yksittäisen henkilön koko sotahistoriaa. Nykyäänhän näitä täydellisempiä tietoja on kerätty Sotapolkuun, jonka pohjatietoina oli Arkistolaitoksen tietokanta, jota on myös käytetty Sotasammossa. Arkistolaitoksella tietokanta on jokseenkin samannäköinen kuin 18 vuotta sitten, mutta parhaillaan tuovat verkkoon menehtyneiden kantakortteja digitoituina.

Sivun kokonaisuudessa 19.5.2001 Hesari kertoi, että "puolet Suomessa vuodesta 1771 vuoteen 1860 ilmestyneistä sanomalehdistä on saatu digitaaliseen muotoon" ja tulisivat syksyllä avautumaan verkossa. "Uusi tallennustapa avaa historiantutkijoille aivan uuden maailman" toteaa haastateltu Majken Bremen-Laamanen. Järkyttävää - mutta totta - on, että olen kuullut saman lausahduksen samasta materiaalista aika usein viime aikoinakin. (Varsinainen julkaisu sai pienemmän uutisen 25.10.2001.)

Hesarin kuukausiliitteessä marraskuussa 2001 Unto Hämäläinen seikkailee Iikko Voipion neljässä vuodessa tallentaman yli 240 000 nimen Sursillin CD-ROM:n verkostoissa. Matti Klinge oli siitä innostunut: "Työssä uusi tekniikka, suuri ahkeruus ja aikaisempi sukututkimuskirjallisuus yhdistyvät ikkunaksi menneisyyteen, joka on kyllä uudenlainen."

Nyt CD-romput ovat historiaa ja isot sukupuut muodostuvat ryhmätyönä kansainvälisiin tietokantoihin (kun SSS:n Suomi-tietokannasta ei käsittääkseni ole (vielä) tullut mitään). Esimerkiksi Suomessa suosittua Geniä en muista digitaalisten historiantutkijoiden lähteenä, mutta maaliskuussa Science julkaisi verkkopuistaan siivottuun tietokantaan perustuvan artikkelin Quantitative analysis of population-scale family trees with millions of relatives. (Tutkimuksen tekijät ovat työsuhteessa Genin emoyhtiöön MyHeritageen.)

Ja kyllä, kansioita siirrellesäni löysin myös sen aineiston, jota olin oikeasti hakemassa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kauppa-apulaisen elämää

Augustinus Vuori (s. 1851), jonka elämästä on ollut jo aiemmin puhetta, ei raittiustyötään perustelevassa muistelmassa mainitse rippikirjassa näkyvää lyhyttä aikaa puusepän oppipoikana. Ajallisesti rippikirjan merkintä sopii samoihin vuosiin, jolloin Vuori omien sanojensa mukaan joutui 12-vuotiaana 4 peninkulman päähän kotoaan puotilaiseksi maakauppaan, jonka talossa pidettiin myös kestikievaria sekä tuomiokunnan käräjät.
Vaikka ei elämäni aamu ollut kotonakaan kirkasta päivää lupaava, niin täällä, kaupan, hollimiesten ja matkamiesten alituisessa hyörinässä se kerrassaan musteni. Päivät toimiskella myymälässä, yöt olutta kanniskella janoisille sieluille, joita tien risteyksessä runsaasti liikkui miltei kaikkina aikoina vuorokaudesta. Harvoin oli aamusilla tarpeeksi lepoaikaa sunnuntaisinkaan. Elämä oli kuin kaupungin kapakassa, josta silloin kuulin puhuttavan, vaikka en ollut nähnyt. Kirkkoon ei joutanut muulloin kuin jouluna, jolloin aamusella ennen matkaan lähtöä renki-Janne juotti hevosen humalaan, jossa tilassa se vimmatusti kiiti eteenpäin niin ettei mikään kilpahevonen riennä sen rajummasti. [...] 
Olin noin 13 vuotias, kun minä määrättiin Jannen kanssa kaupunkiin, kumpikin eri hevosella olutkuormia noutamaan. Saavuimme iltapäivällä oluttehtaan kartanolle. Kuormia tehdessä annettiin Jannelle olutta ja minulle vierrettä. Sitten menimme kaupunkiin ostoksille, joita tehdessä Janne sai muutamia tukevia ryyppyjä, ja lienee hän ostanutkin. Palattuamme oluttehtaalle, annettiin siellä taas kumppanilleni mielin määrin nautittavaksi voimakasta "Baijerin" olutta, mikä entisten juomain kanssa vaikutti sen että mies väsähti. 
Kun meidän kumminkin piti vielä samana päivänä alottaman matkaa, ja ilta alkoi lähestyä, en voinut tietää muuta neuvoa, kuin aloin rukoilla oluttehtaan miehiä, että he kanssani auttaisivat hevoset valjaisiin. Renki, joka jo kuorsasi kartanolla, nostettiin perimmäisen kuorman päälle, johon minä vedin miehen vähän nuoralla kiinni, ettei putoisi. Lähdin sitten ajaa retuuttamaan kaupungista ulos. 
Kuljettuamme 4—5 kilometriä, laskiessamme alas siitä ahteesta, joka vie Vänrikki Stoolin Tarinoissa mainitusta Hattelmalan harjanteelta etelään päin, heräsi Janne kuormansa päällä ja alkaa huutaa, kirota. Hän on pantu köysiin, vaikka ei ole mitään pahaa tehnyt. Nyt ehdotteli hän sovinnoksi, että suostuisin antamaan hänen avata eli rikkoa pari pulloa, saadakseen olutta. Hän pitää huolen, ettei sitä tulla tietämään. On tavallista että muutama puteli kuormassa rikkaantuu, joko omaa heikkouttaan tai tärinän vaikuttamasta käynnistä. Hän rikkoi parikin pulloa, katkasi kaulat ja asetti taas kohdalleen. Tuo tosin minua harmitti, mutta vielä enemmän se kun hän ehdotteli että antaisin, epäilyksen välttämiseksi, hänen ottaa minunkin kuormastani pullon tai pari. En suostunut siihen, ja suurella vaikeudella se matka suoritettiin. [...]
Palveltuani pari vuotta, sattui seikka, jota en koskaan unhota. Eräitten käräjäin aikana, kun oli noin pari, kolme viikkoa herroja passattu ja muittenkin matkustavaisten tähden valvottu, sattui kerran pari herraa puoliyön aikaan olutta vaatimaan. Kellari oli mäessä, melkoisen matkan päässä. Toin oluet pöydälle, ja istuin sohvalle. Odotellessa aikaa, jolloin herrat saisivat oluensa juoduksi, alkoi minua uni uuvuttaa ja väsymys vaivata, niin etten huomannutkaan milloin nukahdin ja makasin istuallani aamuun asti. Menin toimiini, kuten ennenkin. 
Ennenkuin isompi liike alkoi kutsui kauppias minut kamariin. Siellä hänellä oli varustettuna paksunlainen rottinki, jolla hän alkoi minua mitata ja selkääni silitellä. En oikeastaan huomannut, mistä tässä nyt on kysymys, mutta erinomaisella kylmäverisyydellä otin vastaan ääntä päästämättä ne jokseenkin tukevat ja taajat lyönnit, joita suuri, voimakas mies hartiainsa takaa jakeli. Luulin ne olleen seurauksena jostain juoppouden vaikuttamasta väärinkäsityksestä, kun hän, isäntä, silloin oli päivittäin melkein yhtämittaisessa pöhnässä. Mutta kysyttyäni sittemmin syytä tuohon salaman lyöntiin, joka, kuten ainakin, ennen ukkosta leimahtaa, sain tietää että rouvan äiti, vanha kieroluontoinen noita, joka oli saapuvilla minun olutta tuodessani, oli aamulla käännellyt asian siksi, että minä muka heittäydyin makaamaan ja jätin herrat olutta juomaan. Jollei hän olisi ottanut rahoja, olisivat herrat saaneet mennä maksamatta. Jo minulle selvisi asia. Sen jälestä aloin koota kapineitani, vaatteeni työnsin säkkiin, kirjat panin pakettiin. 
Menin sitten hyvästi jättämään ja kiittämään. Isäntä ällistyi. Minä selitin kuinka asia oli. Kun minä olin päivät ja yöt ollut liikkeellä, niin ettei ruumiini ehdi levähtää eikä jalkineeni kuivaa — sivumennen sanottu oli jalkani kahdesti useampia päiviä ajetuksissa pelkästä kulkemisesta — niin en voi moista kestää. Ja kun heillä oli paljo työtä, olisi asianmukaista pitää useampi palkollinen. Ja kun minulla ei ollut mitään palkkaa, vaikka meno- ja tuloarvio-listassa olin listaa tehdessäni määrätty merkitsemään palkkani 80 m:kaa, niin oli tuo selkäsauna mielestäni saatu enemmän kuin ansiosta. 
Isäntä nyt myönsikin äkkinäinen olleensa, mutta arveli että tuosta voidaan sopia. Hän teettää minulle uudet vaatteet ja jalkineet heti, kun räätäli ja suutari taloon tulevat, sekä antaa muita vaatetustarpeita. Minä arvelin että, koska ei minulla ole toivoa että hän heittäisi ryyppäämisen, en voi tietää, mitenkä monella selkäsaunalla mahdollisesti minun pitäisi ne uudet saatavani maksaa. En siis voi jäädä ehdolla millään. Sitten ehdotti hän, että kun pian taas mennään olutta noutamaan, pääsen hevosella tyhjän olutpullokuorman päällä. Kumminkin tahdoin lähteä samana päivänä, ja olinkin iltapuolella kotona, mutta vaatesäkkini jäi Jannen tuotavaksi. 
Lähteet: Työväen lehti 35/1896 ja 36/1896, Aamunairut 15-16/1894, Lopen kastetutLopen rippikirja 1846-1852 s. 298, Lopen rippikirja 1853-1859 s. 283Lopen rikosluettelo, Lopen muuttaneiden luettelotVanajan muuttaneiden luettelotVanajan rippikirja 1852-1858 s. 281Vanajan rippikirja 1859-1865 s. 311, Vanajan rippikirja 1859-1865 s. 322Vanajan rippikirja 1866-1872 s. 324,

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pyhämaalta Peruun

Pyhämaan Kauhianpään Ollin talossa syntyi Johan-poika 18.12.1787 Henrik Henrikssonille (s. 1758) ja vaimolleen Lisa Matsdotterille. Pojanpoikansa ehti näkemään vanhaisäntä Henrik Henriksson (s. 27.9.1732) (RK 1786-1791 s. 20). Tämä oli päästänyt tai lähettänyt opintielle Michel-poikansa, joka vihittiin papiksi vuoden 1788 lopussa.

Yrjö Hormian tulkinnan mukaan "V. 1788 tuli Ollin taloon uusi omistajasuku, kun eräs Jaakko Henrikinpoika sai sen haltuunsa." Jostain syystä nuorempi Henrik tosiaan luopui isännyydestä ja muutti perheineen Uuteenkaupungin lähelle Sundholman Wehax-torppaan muutamaksi vuodeksi. (RK 1790-94). Vuonna 1794 Henrik ryhtyi kalastajaksi ja muutti varsinaiseen kaupunkiin. Samalla hän otti käyttöön veljensä omaksuman sukunimen Åhlgren (RK 1796-1801, 1802-07).

Maaseudulla syntynyt Johan lähti rippikirjan merkinnän mukaan vuonna 1802 isoveljensä Henrikin kanssa Tenholaan, jossa setänsä oli kappalainen. Johan ei siellä viihtynyt vaan jatkoi matkaansa vuonna 1807 Tukholmaan. Tuolloin pikkusiskonsa Lisa asui Tenholassa.

Johanin matka jatkui Ruotsista Pohjois-Amerikkaan ja lopulta Perun rannikolle, jonne hän perusti perheen vuonna 1827. Parikymmentä vuotta myöhemmin kotikaupunkiinsa rantautui pietarsaarelainen alus Rapide, jonka kapteenin kautta Johan Åhlgren lähetti kaukaiseen kotimaahan terveiset ja rahaa jaettavaksi köyhimmille sukulaisilleen. Hän kun oli taloudellisesti Perussa menestynyt (Åbo Tidningar 28.10.1846, Helsingfors Tidningar 6.2.1847).

Modernissa kartassa Islay, jossa Johan asui ja kohtasi suomalaisen kapteenin, on etelässä lähellä Chilen rajaa.

Karttakuva Internet Archive via Flickr Commons

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sisaret Forsten

Kun varamaanmittari F. M. Forstén kuoli Joensuussa syksyllä 1858 tyttärensä Rosa oli juuri täyttänyt 15 vuotta. Ehkä hän ei siis ollut 14-vuotias toimiessaan "henkikirjoittajan puhtaaksikirjurina auttaakseen äitiään, joka oli jäänyt leskeksi ja 5 lapsen ainoaksi huoltajaksi" kuten Naisten äänessä 5-6/1929 väitetään. Mutta aloitti työuransa kuitenkin hyvin nuorena ja ajankohtaan sekä sukupuoleensa nähden varsin virallisesti. Ja vielä virallisemmaksi se muuttui myöhemmin:
Jo 20-vuotiaana toimi hän v. t. tuulaakikirjanpitäjänä ja vaakamestarina. 1867 nimitettiin hän kruunun ja kaupungin rahastonhoitajaksi. 1871 toimitti hän henkikirjoituksia Liperin kihlakunnassa. Vuosina 1877—1887 oli hän rahatoimikamarin kirjurina ja Pohjoismaiden Yhdyspankin rahastonhoitajana ja kirjurina. Samaan aikaan hän välitöikseen useita vuosia hoiti Joensuun postikonttoria, saaden 1874, sukupuolestaan huolimatta, oikeuden postinhoitajan ja reistraattorin virkoihin. 1887 nimitettiin Rosa Forsten Lahden postitoimiston hoitajaksi ja seuraavana vuonna postinhoitajaksi Saloon, josta virasta hän erosi syksyllä 1925. [...] Postinhoitaja Forstenilla oli hyvin korkea käsitys virkamiehen velvollisuuksista. Hän oli sitä mieltä, että aina on tehtävä enemmän kuin on pakko. Vaikka kaiken pitikin tapahtua täsmällisesti ja virallisesti, ei hilpeä leikinlaskukaan puuttunut Rosa Forstenin virastoluukulta. Alaisiltaan virkamiehiltä vaatii hän huolellisuutta ja täsmällisyyttä, mutta kohteli heitä myös auliudella, joten hänen koulussaan olleet virkamiehet muistelevat häntä kaipauksella ja kunnioituksella. (Postitorvi 4/1929)
Muut isän kuoleman jälkeen elossa olleet sisarukset olivat Alida Aleksandra (s. 10.2.1837 Tohmajärvi), Flora Maria Sophia (s. 12.4.1846 Kontiolahti), Olga Augusta (s. 24.5.1850 Kontiolahti) ja Matilda Vivika, joka mainitaan nuorimpana.

Viidestä sisaruksesta kaksi oli kuuroja ilmeisesti lapsuudestaan asti. Alidan täyttäessä 80 vuotta Kuuromykkäin lehti 3/1917 kertoi, että
V. 1860 tuli neiti Forsten yhdessä nuoremman sisarensa Olgan kanssa oppilaaksi Porvoon vanhaan kuuromykkäinkouluun. Matka Joensuusta Porvooseen ei siihen aikaan ollut helppo. Se kesti 2 viikkoa. Ensin matkustettiin pienellä laivalla Joensuusta Viipuriin ja sieltä toisella laivalla Helsinkiin. Helsingistä jatkettiin matkaa Porvooseen. Käytyään läpi Porvoon koulun asui neiti Forsten ensin Joensuussa, mutta muutti sittemmin Saloon. Siellä on hän asunut jo lähes 30 vuotta yhdessä sisartensa kanssa. Neiti Forsten on vielä hyvin terve ja reipas. Ahkerasti tekee hän vielä kaikkia kotitöitä.
Vielä kymmenen vuotta myöhemminkin päästiin tekemään syntymäpäiväuutinen, jonka ohessa valokuva neljästä sisaruksesta. Joukosta oli tällöin jo pois Flora.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

CSI Härmä 1891


Viktor Olanderin kirjassa Elämyksiäni ja muistelmiani vuosilta 1878-1919 (suomennos) on monta muistoa Isontalon Antista, mutta myös seuraava tapaus.
Minun korviini tuli kerran huhu, että erästä torpanvaimoa, joka joku aika sitten oli kuollut ja haudattu, olisi hänen miehensä niin pahoinpidellyt, että hän sen johdosta oli kuollut. Tutkiakseni oliko huhussa mahdollisesti perää, lähdin lautamies mukanani torppaan, joka sijaitsi syvällä metsässä, kaukana muista asumuksista. Pihalla tuli vastaani tyttölapsi, jonka otin hiukan syrjään ja kysyin häneltä suriko hän kovin kuollutta äitiään ja näkikö hän isänsä lyövän äitiä. Tähän vastasi tyttö surullisin katsein: "Kyllä, kaipaan niin rakasta äitiäni, jonka isä halolla löi kuoliaaksi".
Käskin nyt tytön jäädä pihamaalle siksi aikaa kun lautamies ja minä menimme sisään tapaamaan isää. Tähtäsin kohta mieheen terävän, tutkivan katseen; häntä se näytti vaivaavan, ja hän loi katseensa alas kuten se, jolla on syytös omallatunnollaan. Otin hänen kätensä käsiini ja sanoin hänelle: "Puhdista omatuntosi; näyttä kuin kantaisit jotain kärsimystä. Sano minulle suoraan mikä oli vaimosi kuoleman syy. Sinä vain sen tiedät, lähinnä Jumalaa". Hän vastasi: "Hän sairastui äkkiä ja kuoli pian sen jälkeen".
"Jätän sinut miettimään asiaa ja toivon että kerrot minulle kaikki, jos tahdot saada omantunnon rauhan. Hyvästi toistaiseksi!" sanoin hyvästiksi.
Lähin toimenpiteeni oli nyt saada asianomainen määräys piirilääkärille suorittamaan ruumiinavaus, josta vaimon kuolemansyy tulisi ilmi, jolloin annoin kaivaa ruumiin ylös hautausmaasta.
Hämärissä saapui piirilääkäri ja toimitti ruumiinavauksen ja tutkimuksen tulen valossa. Kun hän oli lähemmin tarkastanut rinatkehää, hän syvällä äänellä lausui sanan: "murhattu"! "Tässä on useita kylkiluita murtunut, niinkuin jollakin raskaalla ja karkealla suoritettujen lyöntien jälkeen, jotka ovat olleet vaimon kuolemansyy".
Nyt voin täydellä syyllä vangita miehen, mikä toimitettiinkin samana yönä. Vanki passitettiin lääninvankilaan odottamaan laillista tutkimusta. (s. 32-33)
Otsikkokuvan pohja ote A. Luomosen kuvituksesta Suomen kuvalehteen 20/1918.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lisää Lukemisia kansalle

Pari vuotta sitten kävin läpi ja esittelin Lukemisia kansalle -sarjaa. Ilmeisesti tartuin epäolennaisuuteen, sillä julkaisusarjan digitoinneissa Turussa kirjastoalan ammattilaiset eivät ole nähneet tarpeelliseksi merkitä julkaisusarjaa kuvailutietoihin. Joten vain omasta mielenkiinnostani haravoin listan esiin käsityönä.

(Ilahduttavasti osa näistä osui katsaukseni digitointikatveeseen.)

P. S. Jos haluaisi kirjahistoriaa oikeasti ymmärtää, voisi avata Tuija Laineen tuoreen kirjan Kirjahistorian perusteet ja tutkimus. Hän esitteli julkaisun taustaa blogitekstissä.

Kuningas merellä ja yksimielisesti valittu kirkkoherra

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 12.6.1777 kaksi pikku-uutista Suomesta. Ensimmäisessä Turusta raportoitiin 9.6.1777 kuninkaallisen majesteetin onnellisesta saapumisesta Willemsundiin. Tämä paikka, jota Googlen kartta ei tunne, oli ulkosaaristossa 5 peninkulman päässä Turusta, 36 peninkulman päässä Tukholmasta ja 32 peninkulman päässä Helsingistä. "Näin ollen Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa purjehti 17 tunnissa 36 peninkulmaa". Eli oli lähtenyt Tukholmasta? Matkalla Helsinkiin, kun se kerran mainittiin?

Kyllä. Kuninkaan lähtö raportoitiin IT:ssä 9.6.1777, saapuminen Viaporiin 10.6.1777 IT:ssä 16.6.1777, lähtö Viaporista 12.6. ja saapuminen Pietariin 16.6. IT:ssä 26.6.1777, Pietarissa olosta IT:ssä 3.7.1777, suunnitellusta lähdöstä heinäkuun puolivälissä IT:ssä 10.7.1777, lähdön siirrosta 17. tai 18. päivään IT:ssä 24.7.1777, saapumisesta paluumatkalla Viaporiin 21.7. ja aikomuksesta jatkaa matkaa samana päivänä IT:ssä 28.7.1777, lähdöstä 22.7., ankkuroitumisesta Espoon saaristossa sekä saaapumisesta Tukholmaan 30.7. IT:ssä 31.7.1777.
Toinen pikku-uutinen oli lähetetty Raumalta 15.5.1777. Uudenkaupungin kirkkoherran vaalissa oli täysin yksimielisesti valittu Ephraim Höckert. Oli syntynyt kaupungissa ja toiminut siellä kappalaisena, mikä on varmasti vaikuttanut äänestykseen.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Asiakaskokemuksia + avunpyyntö Sulvaa tunteville!

TL;DR: Ruotsista taas saatu nopeammin ja luotettavammin vastauksia tiedusteluihin.

1) Mutta aloitetaan paikallisella onnistumisella. Välitin Koulurekisteri-valitukseni Helsingin kaupungin palautejärjestelmän kautta asianomaisille tiedoksi ja sain ripeästi tyylikkään diplomaattisen vastauksen:
Kiitos käyttötestaushavainnoista ja tarkoista huomioista koulurekisterin tietojen puutteellisuudesta! Kirjoituksestasi tulee olemaan meille hyötyä kun lähdemme kehittämään koulurekisterin tietosisältöä.
Puutteista/virheistä/täydennystä vaativista kohdista koulurekisterin tiedoissa voi lähettää meille palautetta, korjaamme rekisteriä saamamme palautteen perusteella.
Tilaisuudessa huomauttu hakutulosten virhetilanne on korjauksessa, toivottavasti saamme sen kuntoon lähiaikoina.
2) Verkossa osui 3.4. eteen juttu Uppsalan yliopiston kirjaston digitoinneista, jossa oli hämärä viittaus 1600-luvun häärunoihin. Yritin saada tästä tolkkua ja samalla kysyin, onko siellä suunnassa painajainen Ruotsinmaalla hellittämässä eli runopainatteiden luettelot tulossa verkkoon. Huhtikuun 4. sain vastauksen
kortkatalogen över personverser som står i specialläsesalen har nyligen digitaliserats, och förbereds nu för publicering på hemsidan. Den kommer att bli offentlig i slutet av april eller början av maj. Så som du inte har väldigt bråttom kan du vänta med att resa från Helsingfors.
Jees! Ajoitus on surkea, sillä kuun vaihteessa pitäisi juuri olla Ruotsissa, mutta jees!

3) Runoista puheenollen toissapäivänä Kansalliskirjaston lehtisalissa kysyin päivystäjältä niiden mikrokorttiluetteloa. Hän johdatti minut hyllyyn, jossa oli A4:sina kaikenlaisia luetteloita, joihin en ole koskaan koskenut, mutta ei tarvitsemaani. Palasimme päätteen ääreen, ja ohjasin hänet hakemaan luettelon Doriasta. Vaikutti siltä, ettei ollut moista koskaan nähnytkään.

Samaan aikaan tiskille tuli Helsingin ulkopuolelta tullut asiakas, joka oli ihmeissään, kun enää eivät kaikki lehtien mikrofilmit olleet hyllyssä ja tilaukseen menisi kaksi päivää. Alkoi sitten päivystäjän avustamana tehdä tilausta. Kuulin, että kyse oli (ainakin) 1920-luvusta, joten katsoin asialliseksi huomauttaa, että kyseiset lehdet voivat olla käytettävissä digitoituina. Ehkä olisi pitänyt pitää suu kiinni, kun sekä asiakas että päivystäjä elivät ilmeisesti toista aikaa.

4) Kirjastosta ulostultuani vilaisin kännykkää ja huomasin saaneeni Riksantikvarieämbetiltä vastauksen edellisenä (!) päivänä lähettämääni tiedusteluun. (Tiedustelua lähettäessäni aloitin kiittämällä Sveriges kyrkor: konsthistoriskt inventarium julkaisusarjan digitoinnista. Hieman vanhentunutta tietoa (ja siksi tiedustelu), mutta erittäin käyttökelpoista Ruotsiin eksyvälle sukututkijalle. SSH-tutkimukseeni löysin muurihaudan ja hautakiven yksityiskohtaisen kuvauksen.)

5) Hautakivistä ja tiedusteluista tuli mieleen Berguddien hautakivi Sulvassa. Lähetin siitä viestin Pohjanmaan museolle 9.3.2018 ja sain seuraavana päivänä kuittauksen, että kysymykseni oli edelleenlähetetty maakuntamuseotutkijalle. Tästä ei ole kuulunut mitään kuukaudessa.

Edellä mainitun kansalliskirjastokäynnin aikana olin tarkastanut Berguddeihin liittyen Mauno Jokipiin Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat, johon oli kirjasta Solf kyrka lainattu kuva hautakivestä. Kyseinen kirja olisi pitänyt tietenkin hakea käsiini jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan, joten jatkoin Kaisaan, jossa se oli avohyllyssä.
Kirjassa oli muutakin hyödyllistä tietoa, mutta myös kuva (yllä). Hautakivi  (gotlantilaisesta kalkkikivestä eikä marmorista, kuten aiemmin kirjoitin) oli siis tallessa ja ilmeisesti pystyyn nostettuna kirkossa 1940-luvulla. Mutta onko se siellä edelleen? Saanko tähän vastauksen joltain Sulvassa käyneeltä lukijaltani, jossain vaiheessa museolta vai pitääkö Pohjanmaan suunnitetulla läpiajolla tehdä kieppi kirkolle?

torstai 12. huhtikuuta 2018

Digilähteiden varassa Itämeren ja Atlantinkin yli?

Olin posottanut SSH-proggista melko intensiivisesti koko päivän eikä enää riittänyt aivokapasiteettia järjelliseen toimintaan. Mutta onneksi on Google ja uniikin nimen kanssa Mustasaaresta maailmalle päätynyt mies. Kuinka kummallisia tiedonmuruja voi löytää?


Se, että nanoserkkuni Gudmund Berguddin mainitaan eräässä perukirjassa vuonna 1794 olevan kauppias Elbingissä (Elbląg), on ollut esillä Genoksessa jo 1990-luvulla. Kiitos verkkohaun ja ruotsalaisten digitoiman Pro Patria -seuran jäsenluettelon, sain tietää hänen myös olleen vuonna 1778 varakonsuli Danzigissa (Gdańsk). Danzigista käsin, kauppiaana, hän kävi Tukholmassa ja tuli mainituksi Dagligt Allehandassa 30.7.1787. Mutta vastaavassa ilmoituksessa 24.2.1790 hänen sanotaan tulleen Elbingistä.

Puolassa digitoitu saksankielinen julkaisu Quellenkritische Beiträge zur Geschichte der gerechten und vollkommenen Johannis-Loge "Zu den Drei Kronen" (vormals "Zu den Drei Ankern") im Orient zu Königsberg i. Pr T. 1 (1896) on aivan kammottavassa käyttöliittymässä, mutta googlen poimima pätkä viittaa siihen, että veli Bergudd kuului johonkin loossiin Danzigissa vuonna 1776? Berguddin vapaamuurariuus näkyy etunimellisestikin tuoreemmassa ruotsalaisessa tutkimuksessa.

Oliko Gudmundilla perhettä? Hyvin mahdollista ja Amerikasta on kutkuttava tieto nuoresta puolalaisesta pakolaisesta vuonna 1797. Danzig kuului puolaan Gudmundin asuessa siellä, joten voisiko kysessä olla Gudmundin poika?
an interesting visit of a young Polish exile who had fought under Kosciuszko at Maciejowice and who was now employed in a counting house around the corner from the boarding house. His last name was Bergudd (Birkut). In his memoirs Peter A. Grotjan described the visit as follows: "It was a witness to their first meeting, because we went together to Kosciuszko's quarters. It was truly affecting. The weather beaten hero, carved into a cripple on the field of battle, some of his wounds still unhealed, fervently embraced his youthful companion and affectionately and repeatedly kissed him. Both of them shed tears, and their sobs were audible." (Hearing before the subcommittee on parks and recreation of the committee on interior and insular affairs. United States Senate ninety-second congress second session on S. 1973 A bill to provide for the establishment of the Thaddeus Kosciuszko home national historic site in the state of Pennsylvania, and for other purposes.)
Eksoottinen tieto ja aika eksoottinen lähde. Ilmiselvästi sama Bergudd on saanut kirjaan The Cincinnati miscellany, or, Antiquities of the West, and pioneer history and general and local statistics compileds from the Western general advertiser from April 1st, 1845 to April 1st, 1846. Volume II (1845, s. 140-141) muistokirjoituksen, jonka dramaattiselle lopulle löysin vahvistuksen toisaalta. Kirjoitus kokonaisuudessaan:
The old proverb in regard to certain individuals is, that they are born with silver spoons in their mouths. Without any apparent effort, every thing appears to succeed in their hands. Life is to them, from beginning to end, a succession of Olympic games of feasting and enjoyment. I suppose there are commensurate drawbacks on this state of things; but they are out of sight. 
Far different is the lot of another class in society, who, to preserve the figure of the proverb, enter life with wooden ladles instead of silver spoons in their mouths. Of this class was the unlucky individual with whom nothing succeeded, and who was finally led to the conclusion, that if he had been born a hatter, the Creator of all things would have constructed men without heads. Of this class was my friend Bergudd. 
Charles F. Bergudd was a native of Poland — a country whose people are dissatisfied at home, and more unhappy still abroad. He was born too early and too late — too early for the last revolution — too late for the first. But he was born for revolutionary times. Of his history he never spoke, further than to say, that he could not breathe, for a single day, in any other atmosphere than that of a republic, and that “where liberty dwelt, there was his country.” So he came to America; and, it was in a country town in the West, not far from Pittsburgh, that I made his acquaintance. He then spoke French indifferently, German worse, and English execrably. Of all nations on earth, the Poles appear the least fitted to acquire foreign languages; English at any rate. 
He had been endeavouring to get into business, first in Pittsburgh, and afterwards in the country; but all in vain. He had no genius for labour of any description; indeed, he had all our aboriginal Indian contempt for it. He felt himself fit for what he called better things. Perhaps, the poor progress he made when he assayed to learn some of the every-day employments, in which he found himself thrown into the shade by others, who were, intellectually, his inferiors, contributed to nourish this feeling. So, after months of well meant exertions of his friends, to tame him into civil life, he was given up as a hopeless case, and suffered to hunt, fish, and fill up his time as he saw fit. His manly feeling and good humour made him a general favourite. 
After some time, as was natural, he got tired of these profitless pursuits. “I must get at something,” he remarked to me one day; “ this kind of life will never do. I have written to Miranda, who is now in New York, and I understand intends to make a dash at the Spanish Main, and offered myself to fill up his noble band of volunteers.” In due course of time, an answer came, which sufficed to decide Bergudd to set off. A few days devoted to leave-taking for his journey, found him ready; and, followed by the best wishes of his neighbours, his old associates, he departed. 
I heard nothing of Bergudd, who had promised to write as soon as he had any thing to tell, for some weeks; and the first notice conveyed of his whereabouts, was a brief letter written soon after landing — of which I shall take the liberty to furnish an abstract. 
The letter was dated at some obscure town on the Spanish Main, in the rear of Cumana. 
After expressing his gratification at being on Terra Firma, he proceeded to draw a vivid picture of the enthusiasm with which all classes — the priests excepted — received their advancing detachment. Coro, an important town in the interior, was in an insurrectionary state. Varinas and Angostura were ripe to follow its example. Indeed, the whole country was receiving its liberators with open arms. Every thing he saw and heard was portrayed, as the French say, couleur de rose. A mighty Republic would be erected in Venezuela above all Greek, above all Roman fame; and the gallant spirits who were to carry the great enterprise into effect, would obtain a distinguished niche in the temple of history; their memories consecrated by the grati- tude and happiness of the future millions of this magnificent empire. The letter wound up as it had been commenced, in the most exulting spirit; and, the writer only regreted that I could not witness and participate in his triumphs. 
Well knowing the sanguine spirit of my friend, and still looking on the adventure as a wild chimera, I was folding the letter to put it in my pocket-book, when I observed a line or two which was written across on the margin, with paler ink, and doubtless of a later date. I glanced them over and deciphered, “To-morrow, at 10 o’clock, I shall be hung, it's a hell of a business.”  
Poor Bergudd! I read with melancholy interest the narrative of the final scene, which made its appearance in due time, in one of our Atlantic cities. He died as he had lived, firm and fearless, and living in the future. “ Miranda will soon be here, and settle all accounts with these scoundrels. O, Liberty! dear as the breath of life to me, I die thy willing martyr!” He then submitted to his sentence. I never saw a man who filled up in the living individual, so completely my idea of a hero. He should have died by the side of Kosciusko, when dragged to his dungeon, or Skrzynecki in the last hour of Poland’s death struggle for liberty, 
While mute they watched till morning’s beam, Should rise and give them light to die.
Kuvat Wikimedia: Elbing, Gdansk (Pjama CC BY-SA 3.0), Kościuszko, Miranda

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kun kasteet eivät ole järjestyksessä

Aina pitää tarkistaa alkuperäinen eikä luottaa Hiskiin, neuvovat viisaammat. Erinomainen ohje, mutta laiskana ihmisenä en sitä ole seurannut esimerkiksi blogitekstejä väsätessä.

Sukukirjat ovat hieman toinen juttu, joten Berguddin jälkipolvia SSH-käsikirjoitukseen sijoittaessani aloin ihmetellä 1600-luvun lopun päivämääriä. Syntymäpäiviä vai kasteita, pitänee tarkistaa varmuuden vuoksi. Mutta tämä ei ollutkaan suoraviivainen hyppy Hiskistä Digihakemiston kautta digikuvaan. Hetken ihmeteltyäni vertasin järjestelmällisesti kahta ympäristöä ja tein Digihakemistoon kommentit Hiskin riveistä:

Ovatko kasteet epäjärjestyksessä Hiskissä, digitoidussa kirjassa vai molemmissa? Ensin näytti siltä, että kyse ei olisi niin yksinkertaisesta asiasta kuin, että sivu tai kaksi olisivat eksyneet kirjaa uudelleen sidottaessa uuteen paikkaan, sillä ensimmäinen saumakohta on keskellä sivua.
Jollain ilveellä kopioinnin monissa vaiheissa päivänselvän "Anno 1692" otsikon edellä oleva kaste on kirjattu vuodelle 1694 eikä vuodelle 1691. Päivämääräjatkuvuus puhuu sen puolesta, että myös edellinen aukeama (ja näin ollen sillä olevat kaksi Bergudd-kastetta) on vuotta 1691.

Olettaen, että kuvauksessa ei ole hypitty fyysisissä sivuissa, vuotta 1691 olisi myös tätä edellisestä aukeamasta ainakin oikeanpuoleinen sivu, joka alkaa maaliskuun päiväyksellä. Tulkintaa vahvistaa alakulman laskutoimitus, joka kertoo myös mielenkiintoista tarinaa hautauskirjauksien ikäkirjausten tarkkuudesta.

Mutta aukeaman vasemman sivun kääntöpuoli (ja täten koko kirja) alkaa melko selvästi numerolla 1694 ja kattaa ajan helmikuusta kesäkuun 16. päivään. Kuuluuko tämä yksittäinen sivu oikeasti toisaalle kirjaan?

Vuosi 1695 alkaa omalta sivultaan. Jos vasen puoli on vuotta 1694 se kattaa kääntöpuolineen ajan kesäkuun lopusta vuoden loppuun. Kun taas edellinen sivu päättyy lokakuuhun ja on alakulman laskutoimituksen perusteella vuotta 1693. Eli kirjan ensimmäisenä oleva sivu kuuluu oikeasti tämän aukeaman keskelle.

Dokumentoidessani nämä päättelyt Digihakemistoon totesin, että kirjasta taitaa puuttua joku sivu tai joku muukin sivu on väärässä paikassa. Vuosi 1692 vaikuttaa vajaalta. Tarkennuksia vuosiluvuttomiin sivuihin voisi vielä irrota vertailulla haudattujen listaan ja varhaisiin rippikirjoihin.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Sepän tyttären antama opetus

Maria Hagfors syntyi Lopen Sajaniemessä vuonna 1817 sepän tyttäreksi. Vanhempansa saivat vuonna 1818 papilta varoituksen epäsopuisesta avioliitosta eli kotielämä ei ollut auvoista. Mariankaan nuoruus ei ollut aivan vaiheeton, sillä pappi on rippikirjan huomautuskenttään ahtanut lukukelvottoman paljon tekstiä.

Solmittuaan avioliiton torpparin pojan kanssa 14.7.1850, Maria synnytti 3.5.1851 pojan, joka sai kasteessa nimekseen Augustinus. Perheen muuttaessa Vanajaan tapahtui onnettomuus, joka on ehkä osaltaan kannustanut Mariaa antamaan pojalleen parhaat mahdolliset lähtökohdat. Miten lie itse oppinut lukemaan ja kirjoittamaan? "Itsekseen"?

Augustinuksen kertoman mukaan
Seurakunnassa, jonne muutettiin, alkoi äitini, heti kun olin parantunut, harjoittaa minua lukemisessa. Kun aapinen ja katkismus olivat selvinä, harjoitti äiti muun ohessa myös kirjoitusta. Itsekseen opetellut kuin oli, ei hän luottanut omaan kirjoitustapaansa, vaan hankki minulle vanhoja ruotsinkielisiä oikeuden pöytäkirjoja (protokollia), ettei tarvinnut aivan orjallisesti pysytellä aapisen kannessa olevassa kirjoitusaakkos-taulussa. 
Sitten osti hän 5:llä kopeikalla pienen lasku-oppikirjan. Se oli isäni mielestä jo liikaa. Työmiehen poika ei sellaista tarvitse. Mutta äitini koetti puoliaan pitää, eikä isälläni ollut tapana pitkältä vastustella. 
Äitini selvitteli: "Meillä ei ole pojallemme perinnöksi eikä muuksi osuudeksi antamista maata eikä muutakaan omaisuutta, niin tarvitsee hänen edes saada oppia, muuten hänen täytyy tehdä ikänsä muiden hyväksi työtä, niinkuin isäkin on tehnyt. Jolla ei ole itsellään maata, harjoitelkoon jotain muutakin kuin maanmiljelystä, esim. käsityötä, kauppaa tai teollisuutta. Ja vaikka panisi hakemuksen siltavoudin virkaan, niin tarvitsee siinäkin kirjoitusta ja räkninkiä. Ja kunhan saa kotona oppia, hankkikoon kokemusta muualta." 
Ja kun ei ollut omassa kunnassa koulua eikä lainakirjastoa, lainasin läheisestä kaupungista, 5:n kilometrin päästä, joukon hyviä kirjoja.
Kaupungilla tarkoitetaan Hämeenlinnaa, jossa kirjasto avattiin vuonna 1861.

Lähteet: Työväen lehti 35/1896, Lopen kastetut, Lopen rippikirja 1846-1852 s. 298, Lopen rippikirja 1853-1859 s. 283, Lopen rikosluettelo, Lopen muuttaneiden luettelot, Vanajan muuttaneiden luettelot, Vanajan rippikirja 1852-1858 s. 281, Vanajan rippikirja 1859-1865 s. 311, Häme-wiki

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Esiäitini Maija Kauramitta

Viikonlopun tutkimusponnistuksen osana tuijotin vihdoin vuonna 1669 Norrköpingissä kuolleen esiäitini nimeä niin kauan, että uskalsin tehdä siitä tulkinnan.
Maria Habersatz. Norrköpingissä (huomaamani) lisänimet ovat olleet järjestään ammattinimikkeitä, joten ajattelin oitis (varsinaisesti ajattelematta) saavani nimestä lisätietoa esiäidin sosiaalisesta taustasta. Googlaukset tuottivat heikon saaliin ja konekäännös ei auttanut yhtään, joten joukkoistin.
Linkittämäni tutun sijaan eka vastaus tuli tutun tutulta ja tämän tutulta.



Hieman myöhemmin toisaalta

Ei auta itku markkinoilla, esiäidin lisänimi on kauraerä/kauramitta/kaurasatsi. Onko saanut nimen itselleen vai perinyt isältään? Oliko jompi kumpi erinomaisen hyvä (tai huono) kauran mittaaja? Sai perinnökseen pelkkää kauraa? Putosi kauraan? Viljeli kauraa ja maksoi sillä (kuuluisasti) veronsa? Piti kievaria ja vahti ekstrahuolellisesti kauramaksuja?

Jalmari Finnen sukututkimustoimistossa

Kyltti Mariankadulla Helsingissä
Toverikunnan numeroon 4/1927 kirjoittanut T. V. oli taivaltanut  
Kruunuhakaan kirjailijan asunnolle ja soitin ovikelloa. Vastaani tuli samettiseen aamukauhtanaan puettu teräväkatseinen mies, kirjailija itse. Muita ei talossa olekaan, sillä kirjailija hoitaa yksin koko taloutensa. Menot supistuvat siten sangen vaatimattomiksi ja kalliin kotiapulaisen palkkarahat saavat nekin upota sukututkimustöihin. 
Varmaankin sama T. V. kirjoitti Finnen luona käynnistä hieman eri tyyliin lehteen Vapaita sanoja 1/1928.
Ilmassa on tupakansavua ja arkistopölyä, mikä saa jokaisen historiasta innostuneen tuntemaan olonsa kodikkaaksi. Vanhoja muistoesineitä on siellä täällä kohtalaisen hyvässä järjestyksessä.  
— No jos huvittaa, niin katsellaan näitä kahvin kiehuessa. Tuossa on pieni keskiaikainen lamppu, joka toimii tupakkakuppina, tuossa Otavan antama vanhalla suomenkielellä pergamentille tekstattu kirje. Se rikkiammuttu Monna-Liisan kuva on saanut jäädä muistoksi sotakeväästä. Tämä on puuman nahka ja nuo kaksi — (tjah, en tiedä, muistanko oikein, mutta eläimen nimeksi mainitsi isäntä tshikrik tai ainakin sinnepäin). Tuon taskumikroskoopin olen saanut lahjaksi — etsivältä keskuspoliisilta. Piikkikaktus, jonka näette tuolla, on Itämailta tuotu ja samaa lajia kuin se, mistä Kristuksen orjantappurakruunu katkaistiin. Tuossa on käsikirjoituksiani (kunnioitusta herättävä pinkka!) ja tuolla takahuoneessa korttilaatikoita.
 Toverikuntaan palaten.
Katsokaa nyt, kun selitän, alkaa kirjailija. Näihin korttilaatikoihin olen apulaisteni kanssa, joita minulla nykyisin on viisi, koonnut henkilötietoja 26 hämäläisestä pitäjästä. Olemme käyneet, läpi valtavan määrän tuomiokirjoja, rippikirjoja, kirkonkirjoja j. n. e. Aineisto on tavattoman runsas. Työ täytyy suorittaa systemaattisesti. Sitä varten olen, kehittänyt oman järjestelmäni ja opettanut apulaiseni käyttämään sitä. 
Jalmari Finnen arkisto on Tampereen kaupunginarkistossa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Sekavat perukirjat

Olen eilen ja tänään vihdoinkin aloittanut Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit -käsiksen työstämisen. Perustutkimuksen piti olla tehtynä, että siitä vaan kirjoittamaan. Mutta kirjoittaessa nimenomaan huomaa aukkoja tiedoissa ja päättelyissä ja niin päätyy sitten kuitenkin selaamaan sivukaupalla seurakuntien historiakirjoja.

Seurakunnalla ei sinänsä ole väliä, mutta tällä kertaa se oli laivastotukikohta Karlskrona. Laivaston upseerille vaimoineen syntyi kastettujen listauksen mukaan ainakin lapset
  • Brita 1719
  • Maria Charlotta 1720
  • Margareta Christina 1721
  • Johan 1723
  • Carl 1725
  • Eva Catharina 1727
  • Hans Henrik 1729
Ylivedetyt olivat varmasti kuolleet ennen esikoista, jonka perukirja tehtiin 22.9.1792 Karlskronassa, jossa käsittääkseni kaikki sisarukset asuivat. Eli oletettavasti pitivät sen verran yhteyttä, että tiesivät kuka oli elossa ja kuka kuollut? Ja muistivat toistensa nimet?

Perukirjan mukaan Britan koko nimi oli Brita Sophia. Hänet perivät veli Johan ja sisaret MARIA CATHARINA ja EVA CATRINA. Jälkimmäinen löytyy listasta ja edellinen tarkoittanee Maria Charlottaa.

Seuraavaksi (Britan perukirjan tekemisen jälkeen) kuoli Maria Charlotta, jonka perukirja tehtiin Karlskronassa 6.12.1793. Perijöinä veli Johan ja sisaret MARIA CATHARINA ja EVA BEATA. Eli Maria Catharina edellisessä perukirjassa ei tarkoittanut Maria Charlottaa, vaan on sisarus, jonka kaste minulta puuttuu? Miksi Maria Charlottaa ei olisi mainittu Britan perijänä?? Mistä on keksitty Evalle uusi nimi??? Kun hän on omakätisesti allekirjoittanut saman paperin!
Ja oli allekirjoittanut edellisenkin.

Johanin käsiala on sujuvampi, joten hän on ainakin ollut lukutaitoinen. Kun kaikki sisarukset ovat samasta avioliitosta, niin millään en ymmärrä miten yhden kuoltua on perijöitä edelleen sama määrä.

Johanin perukirjaa en valitettavasti ole paikallistanut. Mystinen Maria Catharina on joko kuollut oikeasti tai kadonnut muistista, kun Eva Catharinan perukirja tehtiin vuonna 1802.

Tulkintani on, että Margareta Christinan olisin voinut myös vetää yli, hän on kuollut ennen Britaa. Britan perukirjaa tehdessä kynää pitänyt sekoili ja teki Maria Charlotesta Maria Catharinan. Seuraavalla kerralla oli ehkäpä esillä edellisen perukirjan kopio, jota sitten käytettiin mallina turhan uskollisesti, mutta samalla sekoittaen ainoan jäljellä olleen sisaren nimen?

Vai olisiko perheessä, jossa on MARIA Christina ja Eva CATHARINA voinut olla lisäksi MARIA CATHARINA? 

Täydennysosia

1) Muutama vuosi sitten kirjoitin Herman Fritiof Antellin isoäidistä ja tämän sisarista ja mainitsin Antellin kokoelmat Helsingin nähtävyyksissä vuonna 1897. Antellista itsestään löysin Kodin-ystävästä 11/1893 yllä olevan komean kuvan, joka piti päästä jakamaan.

2) Maaliskuun 10. valitin Hiskistä ja loppukaneettina kuukausia kiinni olleesta SSS:n kirjastosta. Maaliskuun 21. seuran tiedottaja ilmoitti kirjaston olevan kerran viikossa auki. Silkkaa sattumaa?

3) Historioitsijoiden piirroskuvista puuttunut J. R. Danielson-Kalmari tuli vastaan Juho Saarisen (s. 18.6.1846) kirjassa Muistelmia lapsuudenajalta ja kouluvuosilta (1920)
Erittäinkin [12-vuotias] Riku oli niin edistynyt, että hänessä saattoi nyt jo aavistaa tiedemiehen alkua ja muutakin tulevaisuuden miestä. Hän puhui harvakseen ja lausui sanottavansa harkitummin kuin moni vanha mies. Historiallisia teoksia oli hän jo lukenut koko joukon ja sitä tehdessään oli hän muodostanut historiallisista henkilöistä ja tapahtumista omintakeisen mielipiteen, arvostellen eri historioitsijoita, jotka olivat näistä kertoneet. Häveten tunsin hänen rinnallaan kääpiömäisyyteni historiallisissa tiedoissa. (s. 235)
4) Teloitustaulukkoni oli räpellys alunperinkin ja totisesti nyt kun Ylen jutusta selvisi, että Mikko Moilanen on aiemmin uutisoitujen teloituspaikkojen ohella kirjoittanut tapauskertomukset erilaisten pöytäkirjojen ja muun aineiston pohjalta yli 1300 ihmiskohtalosta. Joko en lukenut huolellisesti tai artikkelista ei seliä, missä muodossa Moilanen aineistonsa jakaa vai työstääkö hän siitä edelleen omaa tutkimusta.

5) Vuosia sitten tein sanomalehtikoosteen susista ja lapsista. Väärin tietenkin tein. Marraskuussa Turun yliopiston kulttuurihistorian blogissa Heta Lähdesmäki kirjoitti
Susien tekojen syitä tulisi pohtia – aikalaisetkin tekivät niin. Helsingin Sanomien kirjoituksessa keskityttiin referoimaan 1800-luvun sanomalehtien kuvauksia tapahtumista. Tällöin unohtuu lähdekritiikin käyttö: sanomalehtien, aikalaiskirjallisuuden, tilastojen tai kirkonkirjojen kuolinsyymerkintöjen antamia tietoja ei voi ottaa täysin annettuina.
6) Joulukuisella Lontoon keikalla törmäsin kirjakaupoissa ja museokaupoissa useiden lapsille suunnattujen naisten historiasta kertovien kirjojen asetelmiin ja mietiskelin rantautuuko trendi Suomeen. No, tottakai.

Kuukausi sitten tuli tietooni Mesenaatti-kampanja, jolla rahoitetaan kirjaa Sankaritarinoita tytöille. Innoitus on saatu Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirjasta Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista ja kustantajana Into.

Sitten S&S ilmoitti julkaisevansa elokuussa kaksi lasten ja nuorten tietokirjaa suomalaisista naisista. Ida Salmisen ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, kuullostaa hyvin samantapaiselta kuin edellä mainittu. "Satumuotoisia, henkilöhaastatteluihin ja taustatutkimukseen pohjautuvia tositarinoita." Elina Tuomen Itsenäisiä naisia – 70 suomalaista esikuvaa on jotain muuta?

Tuleekohan Atenalta, Otavalta ja WSOYltä jotain vastaavaa? Nostaako joku esiin naisen, josta en ole koskaan kuullutkaan? Raili Mikkanen työstää kirjaa Minna Canthista ja kirjoittaa: "Arvasin aloittaessani, että Minnan juhlavuosi 2019 tuo tarjolle muutamankin kirjan, mutta en tosiaankaan osannut arvata niitä tulevan niin monta kuin tänä ja ensi vuonna on ilmestymässä. Eli saas nähdä, miten minun käy."

lauantai 7. huhtikuuta 2018

"Luultavasti samaa pohjaa"

V. Tarkiaisen Juhana Kokosta Kyläkirjaston kuvalehteen 9/1904 kirjoittamassa henkilökuvassa Kokon omin sanoin kerrotaan, että
Äitini Maria oli sukujaan Kramsu, luultavasti samaa liminkalaista pohjaa runoilija Kaarle Kramsun kanssa. Äitini äiti taas oli Schulineja, ja sieltä kautta oli hänessä Franzenien sekä Wacklinien verta ja ihastusta kirjailijoihin.
Schulineja Kokko oli selvitellyt asiakirjoistakin ja nimimerkillä Kyösti kirjoittamansa artikkeli Muistoja piispa Franzénista syvissä riveissä julkaistiin Suomen kaunokirjailijaliiton joulualbumissa Liitto III (1904).

Mutta kuinka läheinen tai olematon serkkusuhde oli Kramsuun? Kaarle Kramsun isä Anders "oli liminkalaisen torpparin poika, joka oli muuttanut kaupunkiin rengiksi." Kiitos FamilySearchin tarjoaman rippikirjaindeksoinnin, hänet löytää vaivattomasti Oulun rippikirjasta, johon syntymäpäiväkseen on merkitty 1.10.1807. Limingan kastettujen listan mukaan vanhempansa ovat talollisen poika Elias Pakonen ja talollisen tytär Susanna Andersdotter Ojala.

Takaisin FS:n indeksointiin ja pariskunta löytyy Limingan rippikirjasta. Syntymäpäivän ja Veikko Perttusen puhtaaksikirjoituksen perusteella Elias on kotoisin Tyrnävältä. Susanna on syntynyt Limingassa, mutta ei Kramsun talossa, joten serkkusuhde ei synny sen kautta niin kuin ilmeisesti on pelkän nimen varassa oletettu. (Juhanan äiti on kirkonkirjojen mukaan Kramsun talosta.)  Miksi ja milloin Anders otti nimen Kramsu jääköön seuraavalle selvittäjälle.

Juhana Kokon omakohtainen muisto nälkävuosien ajoilta lienee luotettavampi.
Kotini oli siihen aikaan niin köyhä, ettei minulla ollut kerran muuta kuin kaksi paidan siekaletta. Muistan miten kipeästi minuun koski pieni tapaus koulussa. Istuin kahden pienen tytön keskellä. Tietämättäni oli takin hihasta pistänyt pieni paidan siekale esiin. Toinen tytöistä viittasi ivallisesti sitä, mutta toinen heilautti hänelle loukkaantuneena päätään ja ystävällisesti siirrähti lähemmä minua. Olen aina kiitollisesti muistanut sitä tyttöä.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Helsingin rekisteröidyt koulut

Eilen löysin tieni tilaisuuteen, jonka otsikko lupasi "historiadatoilla näkymiä [Helsingin] menneisyyteen". Yhdessä esityksessä kuulin ensimmäistä kertaa koulurekisteri-palvelusta. Paikan päällä Martti Helminen vakuutti, että mukana on yksityisetkin koulut. Ja antoi ymmärtää kaiken kattavaksi. Vuodesta 1550 vuoteen 2018.

Mitä ryntäsin tietenkin heti kotiin päästyäni tarkistamaan. Ensimmäiseksi otin esiin Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalisen matrikkelin. Muutama pistokoe todisti, että tämän helsinkiläiskoulut olivat Koulurekisteriin päätyneet todennäköisesti täysin kattavasti.


Toiseksi kokeilin Hohenthal-nimellä oliko rekisterissä mukana käytännöllinen talouskoulu. Ei, mutta sen sijaan hakutuloksiin ilmaantui Alempi kansakoulu N:o 3, jonka rehtorina sivuston mukaan on ollut Fanny Maria Hohenthal. Valitettavasti sivusto ei kerro, missä koulu tuohon aikaan sijaitsi, mikä tuntuu erikoiselta puutteelta, kun kyse on kaupungin omasta koulusta.

Sitten vaikeampaan testiin. Muistin joskus blogiin liimanneeni sanomalehdestä löytyneen Helsingin koululistan ja kaivoin sen elokuulta 2013 esille. Vuonna 1864 kaupungissa oli
  • Normalskolan (71 oppilasta) - lienee Normalskolan i Helsingfors
  • Högre elementarskolan (69) - lienee Helsingfors högre elementarskola
  • Lägre elementarskolan (180) - lienee Helsingfors lägre elementarskola
  • Fruntimmerskolan (192) - lienee Svenska fruntimmersskolan i Helsingfors
  • Vexelundervisningsskolan för gossar (111) - lienee Poikien vuoro-opetuskoulu
  • Vexelundervisningsskolan för flickor (176) - lienee Tyttöjen vuoro-opetuskoulu
  • Maria-asylen (80) - en löydä
  • Semidradskis småbarnsskola (62) - lienee Sedmigradskys småbarnsskola
  • Småbarnsskolan (45)- en löydä
  • Gardets skola (29) - en löydä
  • Ryska skolan (80) - lienee Helsingin ortodoksisen seurakunnan alkeiskoulu
  • Lyceum (219)  - lienee Helsingfors Lyceum
  • Mamsell Blomqwists skola (53) - lienee Elisabeth Blomqvists privata flickskola
  • Fru Häggbergs skola (42) - en löydä
  • Fru Weldstedts skola (33) - en löydä
  • Finska småbarnsskolan (42) - lienee Yksityinen pientenlastenkoulu
  • Mamsell Meurmans skola (70) - en löydä
  • Mamsell Kjöllerfeldts skola (58) - en löydä
  • Mamsell Lindroos' skola (53) - en löydä
  • Mamsell Asplunds skola (30) - en löydä
  • Fru Nordströms skola (21) - en löydä 
  • Mamsell Skogbergs skola (21) - en löydä
  • Mamsell Demarez' (20) - en löydä
  • Fru Fröbergs (18) - en löydä
  • Hr Granbergs (18) - en löydä vuonna 1864 toimivana
  • Hr Lindhs (15) - en löydä 
  • Fru Illmans (9) - en löydä 
  • Fröken Zansens (9) - en löydä 
  • Mamsell Westerholms (9) - en löydä vuonna 1864 toimivana
  • I Barnhemmet (7) - en löydä
  • Fru Forströms (6) - en löydä
  • Mamsell Leanders (6) - en löydä
  • Fru Frimans (5) - en löydä vuonna 1864 toimivana
  • Fru Lamarques (4) - en löydä
  • Hr Berggrens (3) - en löydä
  • Thölö sockerbruks (29) - en löydä
  • Tekniska skolan (61) - en löydä
  • Navigationsskolan (11) - lienee Navigationsskolan i Helsingfors
  • Missionsskolan (14) - en löydä
  • Junkarskolan (75) - en löydä
  • Söndagsskolan (266) - en löydä
  • Söndagsskolan för inre missionen (85) - en löydä
  • M:lle Hertz söndagsskola (60) - en löydä
  • M:lle Blomqwists söndagsskola (27) - en löydä
Jos koulurekisterissä toimisi haku aikavälillä, niin vuoden 1864 listan vertailu rekisteriin kävisi melko helposti. Mutta valitettavasti ei toimi, minkä tuttavani tilaisuudessa huomasi ja antoi jo palautetta. Hakiessani testikappaleita huomasin haussa muitakin odottamattomuuksia (lue: virheitä) sekä totesin ettei sanahaku ja jokerit toimineet.

Ylle merkitsemissäni tuloksissa on siis epävarmuutta, mitä lisää se, etteivät koulujen nimet ja henkilöiden nimet ole vakiintuneita. Vuoden 1864 listalla voi olla tunnistamattomalla nimellä Deutsche privat Töchterschule, Förskolan till Helsingfors lyceumHantverkarnas söndagsskolaNatalia Wulismas småbarnskola ja Normalskolan i Helsingfors. Mutta näilläkään lisillä ja joillakin epäonnistuneilla hauilla Helsingin kouluiksi vuonna 1864 mielletyistä laitoksista jää puuttumaan isohko osa Koulurekisteristä. Miksiköhän?

Jos unohdan Helmisen suullisen lausunnon, niin mitä itse sivusto sanoo kattavuudestaan? Tietoa palvelusta -sivu antaa ymmärtää, että mukana on "yleissivistävä kansanopetus". Hakuvalikossa koulutyyppeinä ovat m.m. ammattikoulu ja korkeakoulu. Jälkimmäisen valitsemalla saan esiin Teknillisen korkeakoulun, mutta en Handelshögskolania, Kauppakorkeakoulua tai Helsingin yliopistoa. Mukana ne korkeakoulut, jotka eivät aina ole olleet korkeakouluja?

Puutteiden eli mahdollisten rajauksien ymmärtämistä ei auta lause "Koulurekisterin tiedot on koottu arkistolähteistä ja kirjallisuudesta."

Sivusto on tämän tutustumisen perusteella erinomainen esimerkki epätäydellisestä rekisteristä, metatietojaan myöden. Eilisestä esityksestä ja taustoista voin veikata, että rekisteriin on haettu koulut, joilta on olemassa arkistoja, joiden sijainti tunnetaan. Jos näin, se olisi pitänyt sanoa selvästi kuvailusivulla ja mielellään ujuttaa rajaus myös sivuston nimeen.

Kuva Tuulispää 20-21/1912