perjantai 6. huhtikuuta 2018

Helsingin rekisteröidyt koulut

Eilen löysin tieni tilaisuuteen, jonka otsikko lupasi "historiadatoilla näkymiä [Helsingin] menneisyyteen". Yhdessä esityksessä kuulin ensimmäistä kertaa koulurekisteri-palvelusta. Paikan päällä Martti Helminen vakuutti, että mukana on yksityisetkin koulut. Ja antoi ymmärtää kaiken kattavaksi. Vuodesta 1550 vuoteen 2018.

Mitä ryntäsin tietenkin heti kotiin päästyäni tarkistamaan. Ensimmäiseksi otin esiin Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalisen matrikkelin. Muutama pistokoe todisti, että tämän helsinkiläiskoulut olivat Koulurekisteriin päätyneet todennäköisesti täysin kattavasti.


Toiseksi kokeilin Hohenthal-nimellä oliko rekisterissä mukana käytännöllinen talouskoulu. Ei, mutta sen sijaan hakutuloksiin ilmaantui Alempi kansakoulu N:o 3, jonka rehtorina sivuston mukaan on ollut Fanny Maria Hohenthal. Valitettavasti sivusto ei kerro, missä koulu tuohon aikaan sijaitsi, mikä tuntuu erikoiselta puutteelta, kun kyse on kaupungin omasta koulusta.

Sitten vaikeampaan testiin. Muistin joskus blogiin liimanneeni sanomalehdestä löytyneen Helsingin koululistan ja kaivoin sen elokuulta 2013 esille. Vuonna 1864 kaupungissa oli
  • Normalskolan (71 oppilasta) - lienee Normalskolan i Helsingfors
  • Högre elementarskolan (69) - lienee Helsingfors högre elementarskola
  • Lägre elementarskolan (180) - lienee Helsingfors lägre elementarskola
  • Fruntimmerskolan (192) - lienee Svenska fruntimmersskolan i Helsingfors
  • Vexelundervisningsskolan för gossar (111) - lienee Poikien vuoro-opetuskoulu
  • Vexelundervisningsskolan för flickor (176) - lienee Tyttöjen vuoro-opetuskoulu
  • Maria-asylen (80) - en löydä
  • Semidradskis småbarnsskola (62) - lienee Sedmigradskys småbarnsskola
  • Småbarnsskolan (45)- en löydä
  • Gardets skola (29) - en löydä
  • Ryska skolan (80) - lienee Helsingin ortodoksisen seurakunnan alkeiskoulu
  • Lyceum (219)  - lienee Helsingfors Lyceum
  • Mamsell Blomqwists skola (53) - lienee Elisabeth Blomqvists privata flickskola
  • Fru Häggbergs skola (42) - en löydä
  • Fru Weldstedts skola (33) - en löydä
  • Finska småbarnsskolan (42) - lienee Yksityinen pientenlastenkoulu
  • Mamsell Meurmans skola (70) - en löydä
  • Mamsell Kjöllerfeldts skola (58) - en löydä
  • Mamsell Lindroos' skola (53) - en löydä
  • Mamsell Asplunds skola (30) - en löydä
  • Fru Nordströms skola (21) - en löydä 
  • Mamsell Skogbergs skola (21) - en löydä
  • Mamsell Demarez' (20) - en löydä
  • Fru Fröbergs (18) - en löydä
  • Hr Granbergs (18) - en löydä vuonna 1864 toimivana
  • Hr Lindhs (15) - en löydä 
  • Fru Illmans (9) - en löydä 
  • Fröken Zansens (9) - en löydä 
  • Mamsell Westerholms (9) - en löydä vuonna 1864 toimivana
  • I Barnhemmet (7) - en löydä
  • Fru Forströms (6) - en löydä
  • Mamsell Leanders (6) - en löydä
  • Fru Frimans (5) - en löydä vuonna 1864 toimivana
  • Fru Lamarques (4) - en löydä
  • Hr Berggrens (3) - en löydä
  • Thölö sockerbruks (29) - en löydä
  • Tekniska skolan (61) - en löydä
  • Navigationsskolan (11) - lienee Navigationsskolan i Helsingfors
  • Missionsskolan (14) - en löydä
  • Junkarskolan (75) - en löydä
  • Söndagsskolan (266) - en löydä
  • Söndagsskolan för inre missionen (85) - en löydä
  • M:lle Hertz söndagsskola (60) - en löydä
  • M:lle Blomqwists söndagsskola (27) - en löydä
Jos koulurekisterissä toimisi haku aikavälillä, niin vuoden 1864 listan vertailu rekisteriin kävisi melko helposti. Mutta valitettavasti ei toimi, minkä tuttavani tilaisuudessa huomasi ja antoi jo palautetta. Hakiessani testikappaleita huomasin haussa muitakin odottamattomuuksia (lue: virheitä) sekä totesin ettei sanahaku ja jokerit toimineet.

Ylle merkitsemissäni tuloksissa on siis epävarmuutta, mitä lisää se, etteivät koulujen nimet ja henkilöiden nimet ole vakiintuneita. Vuoden 1864 listalla voi olla tunnistamattomalla nimellä Deutsche privat Töchterschule, Förskolan till Helsingfors lyceumHantverkarnas söndagsskolaNatalia Wulismas småbarnskola ja Normalskolan i Helsingfors. Mutta näilläkään lisillä ja joillakin epäonnistuneilla hauilla Helsingin kouluiksi vuonna 1864 mielletyistä laitoksista jää puuttumaan isohko osa Koulurekisteristä. Miksiköhän?

Jos unohdan Helmisen suullisen lausunnon, niin mitä itse sivusto sanoo kattavuudestaan? Tietoa palvelusta -sivu antaa ymmärtää, että mukana on "yleissivistävä kansanopetus". Hakuvalikossa koulutyyppeinä ovat m.m. ammattikoulu ja korkeakoulu. Jälkimmäisen valitsemalla saan esiin Teknillisen korkeakoulun, mutta en Handelshögskolania, Kauppakorkeakoulua tai Helsingin yliopistoa. Mukana ne korkeakoulut, jotka eivät aina ole olleet korkeakouluja?

Puutteiden eli mahdollisten rajauksien ymmärtämistä ei auta lause "Koulurekisterin tiedot on koottu arkistolähteistä ja kirjallisuudesta."

Sivusto on tämän tutustumisen perusteella erinomainen esimerkki epätäydellisestä rekisteristä, metatietojaan myöden. Eilisestä esityksestä ja taustoista voin veikata, että rekisteriin on haettu koulut, joilta on olemassa arkistoja, joiden sijainti tunnetaan. Jos näin, se olisi pitänyt sanoa selvästi kuvailusivulla ja mielellään ujuttaa rajaus myös sivuston nimeen.

Kuva Tuulispää 20-21/1912

Ei kommentteja: