lauantai 18. marraskuuta 2017

Suomen historia räpylävinkkelistä

Kai Korhosen Aku Ankka ja Suomi. Suomen historia räpylävinkkelistä koostuu Aku Ankassa tänä vuonna julkaistuista sarjakuvista. Onko niiden yhteydessä julkaistu samat artikkelit kuin kirjassa jää epäselväksi.

Idea toisinaan melko kaukana historiasta tapahtuvan sarjakuvan yhdistämisestä Suomen historian käänteisiin on freesi. Syntyvä historiankuva on väistämättä aukkoinen, mutta kun tietoa tuodaan tuttuun hahmoon ja huumoriin yhdistettynä, voi se jäädä pähänkin. Rikastuttamaan ymmärrystä läheisemmästä ja kaukaisemmasta historiasta.

Historia on läsnä myös kirjan loppuun sijoitetuissa tulevaisuusvisioissa, joiden artikkeleissa ponnistetaan usein menneisyydestä. Lisäksi historiaan ja historiantutkimukseen viitataan hyvin ikävällä tavalla itse sarjakuvissa. Esimerkiksi näin sivulla 100.
Kyseisen sarjakuvan tausta-artikkelista löytyi Kansallismuseon kokoelmapolitiikasta minulle uutta tietoa. Kansallismuseon amanuenssi Anna-Mari Immonen oli todennut, että "Kansallismuseo ei todennäköisesti ottaisi kokoelmiin Akun tulevaisuusseikkailussa näkyviä CD:tä, TV:tä tai sarjakuvaa, vaan toivomme, että joku muu museo hoitaisi niiden tallentamisen." Ilmeisesti itsenäisyyspäivänä Kansallismuseossa avautuva itsenäisyyden ajasta kertova Suomen tarina -näyttely siis ohittaa mediateknologian täysin.

Ja Kansallismuseo on muuttumassa valtiollisen historian museoksi? Immonen mainitsee tallentamisen arvoisina miespoliitikkoihin liittyvät esineet ja täydentää lausuntoaan sanomalla, että "Museossa puhumme, että esineellä pitää olla hyvä tarina ollakseen kiinnostava ja siinä mielessä myös CD, TV tai sarjakuva voisivat olla Kansallismuseon kannalta keräämisen arvoisia, varsinkin jos ne liittyvät valtiollisen historian näkökulmasta merkittävän henkilön elämään."

Ei enää kenen tahansa rukinlapoja, siis.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Yli-ikäisinä kuolleeksi julistetut

Hupilehti Ampiainen vinoilee numerossaan 4/1911 Virallisen lehden ilmoituksille, joilla haetaan kuolleeksi julistusta ihmisille, jotka ovat takuulla edesmenneitä. Rohkenen veikata ilmoitusten syyksi Sisälähetysseuran saaman testamenttilahjoituksen, johon ei haluttu kaukaisiakaan sukulaisia väliin. Mutta hupaisiahan nämä siltikin ovat.




torstai 16. marraskuuta 2017

Käytännön rahatalousneuvo ja -niksi


Suomalainen Wirallinen Lehti julkaisi 29.11.1867 ja 12.01.1869 otsikolla Elämäntapauksia tarinat eräästä Iisakki Heikkisestä. Osaava kirjoittaja on ainakin toiseen juttuunsa upottanut tarkoituksellisen opetuksen. Siinä metsäkaupoilla vaurastunut Heikkinen käy kaupungissa ja
...saman kauppamiehen tuona ollessani tuli hän minun tyköni ja sanoi:
"Noh Heikkinen, ole niin hyvä ja kirjoita tuohon paperilappuun minun edestäni, minä tarvitsisin vähän rahoja pankista, enkä viitsi lähteä nyt muita tämän tähden hakemaan."
"Aivan mielelläni", vastasin minä ja rupesin kirjoittamaan nimeäni lapun takapuolelle.
"Ei, ei siihen," kielsi kauppamies, "vaan noin poikkipuoleen tälle toiselle puolelle."
"En minä osaa poikkipuolin kirjoittaa," vastasin minä, sillä olin kuullut että kaikki poikkipuoliset kirjoitukset olisivat kovin vaarallisia.
"Eihän tämä ole vaikeata, katsos näin", sanoi kauppamies ja piirteli siihen muutamia rivejä sekä käski minun kirjoittaa nimeni alle.
"No, paljoko tämä oppi nyt maksaa?" kysyin minä nimeäni kirjoittaessa.
"Ei se maksa mitään", sanoi hän naurahtaen ja käski minun tulla työn tehtyä juomaan lasin viiniä.
Aikanaan, kirjoitettuaan poikkipuolin useampaan kertaan ja kauppiaan haettua konkurssia, Heikkinen ymmärsi taanneensa tämän vekseleitä.

Tällainen opettavaisuus on sanomalehdille tavallista, mutta toisessa tarinassa Heikkinen pelastautuu tavalla, joka tuskin oli suositeltava. Velkaannuttuaan paikallisen sahanhoitajalle hän sai kotonaan vastaanottaa vallesmannin, joka oli tullut tekemään "ryöstökirjoitusta" eli ilmeisesti inventaariota ulosottoa varten. Nimismies ei kuitenkaan päässyt työssään alkuun, sillä velkoja eli sahanhoitaja ei ollut paikalla kuten piti.

Itse asiassa hän oli hyvin lähellä. Heikkisen sikolätissä, jonne Heikkinen oli hänet sulkenut. Tällä tempulla Iisakki Heikkinen ei tietenkään päässyt velastaan eroon, mutta sai kaipaamansa lisäajan sen maksuun.

Sikolättiä voi olla vaikea soveltaa nykypävään, mutta nimensä kirjoittamisen kanssa - vaakaan tahi pystyyn - kannattaa edelleen olla varovainen.

Kuva kirjasta "The year's at the spring; an anthology of recent poetry" (1920)

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Lokakuusta marraskuuhun

15.10.
  • Hbl haastattelee tutkijaa, jolle Kunnas antaa "erityisen kiitoksen" kirjassaan. "Läst igenom" tuskin kattaa osallistumistaan tekemiseen?
  • Onkohan tämä tyyppi stoorin hyvis?? Jännä nähdä miten juttu kehittyy. [Tästä jatkokertomuksesta lisää blogitekstissä Se ihana Ulla ja muutamia sanoja lannasta]
16.10.
17.10.
  • #hitu2017 työryhmien seurausohjelmani valmis. Tiukkoja valintoja oli tehtävä, paljon on ohjelmaa. 
18.10.
20.10.
  • Kuurojen Pohjoismainen Neuvosto 110 vuotta – tuore historiikki. [Käsikirjoittajana pikkuserkkuni.]
  • Pikakäynti WAM:ssa loppui lyhyeen kun salivahtien paljous ja perässä kulkeminen ärsytti. #turku #museot
  • Turun taidemuseossa salivahdit pitävät perseensä penkissä. Paljon rauhallisempi olo kävijänä. #turku #museot
30.10.
31.10.
  • Kun suoraan saatu palautekin satuttaa, niin miltä tuntuisi tämä toimituspolitiikka?
1.11.
  • #osallistaminen #museot [Olin käymässä Tarvaspäässä eli Gallen-Kallelan museossa. Tatuointinäyttely siellä ei ole historiallinen, mutta mielenkiintoinen]
  • Konffapaperiehdotukseni meni läpi ja pääsen puhumaan naksutinhistoriaa ensi vuonna! Pitänee ostaa yksi esityksen elävöittämiseksi.
4.11.
7.11.
  • Kaupunkilaiset taisivat vieraantua maaseudusta jo Babylonian aikaan.
14.11.

CSI Suonenjoki


Maamiehen ystävässä julkaistiin 9.8.1851 epätavallinen uutinen.
Suonejoen kappelista: Kuin ketskievari Matti Gerdt, joka hallitsee tilaa n:o 12 Suonejoen kylässä, viimeisen Kesäkuun lopulla, puratti vanhaa pirttiä; löydettiin sillan [siis lattian] alta, uunin edustalta, kaksi kyynärää pitkä ja vähää vajaa kaksi kyynärää syvä hauta, jossa oli ihmisen luita. Kuin tähän verrataan se asia, että 24 vuotta sitten samalta tilalta, jota Pietar Laitinen silloin hallitsi, katosi muutama, Anna Riitta Markkanen niminen, vaimo-ihminen, joka oli kuormillinen [eli raskaana] Heikki Vauhkosellen; niin on luultava, löydettyjen luiden olevan mainitun vaimon ruumiin jäänöksiä, vaikk'ei sen kuolemasta ennen ole selkoa saatuna, vaikka monia vuosia käräjiäkin siitä istuttiin.
Tekisi mieli lukea käräjäpöytäkirjoja, vaikka ne eivät vastauksia lupaakaan. Miksi on olennaista, että Anna Riitta odotti lasta Heikille? Hiski-haun perusteella he eivät olleet naimisissa. Oliko raskaus niin pitkällä, että kuopassa olisi pitänyt näkyä myös sikiön luita? Kuinka nopeasti ruumis maatuu rakennuksen alla suomalaisessa maassa? Niin paljon kysymyksiä eikä vastauksia ollenkaan.

(Kuvassa mökki Suonenjoelta vuosikymmeniä myöhemmin. Lähde: Uuden ajan kynnyksellä : Suomen työväen alpumi no 1/1909)

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kun 1900-luvun lehtiin voi tehdä hakuja

Hesari on avannut Aikakoneeseensa sanahaun. Testasin sukunimelläni ja ilman tilaustakin sain esiin vanhempieni kihlaus- ja vihki-ilmoitukset.

Todennäköisesti olisin löytänyt myös nimensä syntymäni yhteydessä. Elävistä ihmisistä löytyy paljon muutakin, mutta tähän OCR-massaan ei silti taideta soveltaa henkilötietolainsäädäntöä. Mietittävää.

Kuvat kertovat, mitä kertovat

Suecia antiqua et hodierna -teoksen kuvia näkee usein, vaikka Suomesta niitä on harmittavan vähän. Kuvia käytetään, vaikka yleisesti on tiedossa, että ne eivät ole aina totuudenmukaisia kuvauksia. Eric Dahlberg esimerkiksi lisäsi mukaan suunnitteilla olevia rakennuksia, sillä kirjan tuotantoprosessi oli pitkä eikä hän halunnut kuvien olevan oitis vanhentuneita.

Käsitykseni kuvien kriittisestä lukemisesta monipuolistui, kun kuuntelin verkkoon tallennetun Jonas Nordinin esityksen Bilden av stormaktstidens Stockholm. Tukholman kaupunginarkistossa sopi keskittyä Tukholman kuviin, joita tietenkin teoksessa on paljon. 

Ensimmäiset kuvat kaiverrettiin Pariisissa, jossa ei tietenkään ollut mitään tietoa Tukholman ulkonäöstä. Niinpä kun Dahlberg keskittyi merkittävimpiin rakennuksiin ja jätti väliin jääneet alueet täytettäväksi "tavanomaisilla rakennuksilla" ei lopputulos vastannut Tukholman todellista ulkonäköä. 

Ajanmukaisuuden saamiseksi osa kuvista perustuu rakennuspiirrustuksiin ja nämä tunnistaa epäinnovatiivisesta kuvakulmasta, suoraan edestä. Dahlbergin huolellisemmin piirtämiin rakennuksiinkin tuli virheitä, joita hän ensivedoksiin korjasi. Osan kaivertajat Pariisissa korjasivat ja osan ei.

Yksityiskohta Pariisissa kaiverretusta Katarina-kirkon kuvasta.
Myöhemmin kuvia kaiversivat Tukholmassa asuneet ammattilaiset. He tekivät tarkempaa jälkeä, osin tarkempaa kuin Dahlberg itse, erityisesti omilta asuinalueiltaan.

Laajemmin tietoa on Nordinin ja Börje Magnussonin kirjassa Drömmen om stormaktenErik Dahlberghs Sverige ja sitä oli kertynyt Suecia antiqua et hodierna -verkkojulkaisun teon yhteydessä. Verkkoonhan on saatu (kuten jo toukokuussa 2016 tuoreeltaan kerroin) vapaasti käytettävinä korkealaatuisina digitointeina ei ainoastaan painokuvat vaan myös niiden pohjana ollut materiaali. 

Voi verrata SLS:n vuonna 2011 tekemään kuvapankkiin kirjasta Finland framställdt i teckningar. Heikompi kuvalaatu eikä latausmahdollisuutta edes painokuviin. Kehitys kehittyy.