sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Laskutaidosta 1800-luvun alkupuolella

Tämän aamun Hesarissa päiviteltiin matematiikan taitoja maassamme. Huokasin helpotuksesta saatuani täydet pisteet 9. luokan päässälaskutehtävistä ja muistin sitten tammikuussa kesken jääneen mietinnän entisajan laskutaidosta.

Selvitykseen digitoidut sanomalehdet eivät olleet kovin hyvä lähde, sillä laskutaito toi eteen enimmäkseen huolta laulutaidosta. Oliko luvunlasku laskemista vai kirjanpitoa? Melko varhain oli myynnissä Luvuunlasku eli Räkninkikirja, Suomallaiselle Talonpojalle (Helsingfors Tidningar 19.11.1836). Lönnrot esitti Mehiläisessä 1839 (s. 35-41, 49-59) luomaansa laskuopin suomenkielistä sanastoa.

Laskuoppi mainitaan kirjoituksen ohella kaupungin Sunnuntaikoulun tarpeellisena oppiaineena (Maamiehen Ystävä 14.3.1846). Maamiehen Ystävässä 5.12.1846 otsikon Onko talonpojalle hyötyä kirjoitustaidosta? alla puhutaan kirjanpidon tarpeesta ja todetaan, että "vuosilaskussa vaaditaan teiltä myös laskuoppia". Tähän oli tarjottu opastusta vuoropuheen muodossa Maanmiehen Ystävässä 27.1.1844. Siinä Matti kertoo, että "on äitivainajani minua opettanut selvästi lukemaan, vaan numeroita se ei osannut ittekkään laskea yhteen". Maanmiehen Ystävä vastasi, että "Ei tuo kumma oli. Eipähän sitä muutkaan talonpoikaiselle opettane."

Vesilahden maalaiskoulussa annettiin opetusta "puustaavientunnossa, tavuussa ja sisästäluvussa" eli ei kirjoituksessa eikä laskennossa (Suometar 2.6.1848). Sen sijaan Rantasalmella samaan aikaan käynnistetyssä pyhäkoulussa opetettiin "sekä kirjanlukuun että luvunlaskuun ja kirjoituksen taitoon" (Suometar 5.4.1850). Hämeenkyrön koulussa "luvunlaskennossa ei kukaan ollut edemmäs päässyt kun neljään ensimäiseen laihin" (Suometar 27.7.1855)

Antero Warelius toteaa kertomuksessaan Tyrvään pitäjästä 1853, että "laskutaitoa ei ole yhteinen kansa vielä saanut maistoakkaan" (Suomi 1/1854, s. 127). Kuitenkin Sanomia Turusta 8.1.1856 olettaa, että verolaskelman "taitaa kukin helposti tehdä itsellensä". Tämä lienee ollut epärealistista, sillä Oulun Wiikko-Sanomia julkaisi 25.7.1857 kirjoituksen, jossa katsotaan
millä kannalla luvun laskennon oppi on rahvaan seassa; niin täytyy sen tunnustaa vielä peräti huonolla kannalla olevan, ja kokonaan niin outoa, että se ikääskuin vasta tällä vuosisadalla olisi talonpoikaista paremmin oppineillakin ollut osattavana; vaikka se kyllä on hyyvin tarpeellista, niinkuin kirjoitus oppikin, ei ainoastaan kaupassa ja muussa toimessa, vaan myös kirjaakin lukiessa. Esim. jos sanomalehteä eli muita kirjoja silmäillään, ja niissä joku summa eli lukumäärä sattuu olemaan numeroilla pantuna (niinkuin se onkin tavallista) ja se tuhannesta eli varsinkin kymmenestä tuhannesta yli menee, niin siitäpä ei enää selvää tulekaan, vaan jääpi sillensä sanomatta. Ei olisi muuten kuin suureen tarpeesen, jos rahvas edes senkään verran harjaantuisi lukua laskemaan, että nekään neljä ensimäistä pää-laskua, nimittäin: yhteen-, vähennys-, kerto- ja jako-lasku osaisi, sillä niitä luulisi heidän joka aika tarvitsevan; ja olisihan tuo hyvä, että lukumäärästäkään edes selvän saisi, sillä se menisi liian pitkälle, että heidän eteensä lukumäärää aina ruveta kirjaimilla kokoon panemaan sanomalehdissäkin. 
Kauppakirjoissa aukikirjoitetut luvut olin tätä ennen ajatellut turvaamaan sen, ettei numeroita myöhemmin muuteta. Mutta käytännöllä olisi siis toinenkin tarkoitus?

Matemaattinen äly ei kai kansasta kuitenkaan täysin puuttunut. Kauppis-Heikki antaa tarinassaan Peltoniemen Paavo (kirjassa Savolaisia) ymmärtää, että lukemisen lisäksi kansan mies saattoi innostua laskemisesta:
Jonkun sattuman kautta oli Paavo päässyt tietämään, että nuo mitättömän näköiset numerot ovat ihmeellisiä urheilutovereita. Niistä saapi syntymään hirmuisia summia monenmoisella tavalla. Ja nyt ei Paavo enää valinnut tovereitaan hartiain leveyteen katsoen, vaan sen perustuksella kuka osasi laskea lukuja. Ja kun hän tiesi, että kaikki koulun käyneet osaavat laskea, niin ei Peltoniemen taloon yöpyneen virkamiehen, olipa hän nimismies tai rovasti, tarvinnut istua toimetonna haukotellen. Paavolta johtui puhe heti kohta laskentoon ja pian ilmestyi virkamiehen eteen kivitaulu tai liitupalanen ja kysymys, että miten tuollainen luku lasketaan. Sen täytyi olla kivestä, joka ei tarttunut asiaan, kun näki millä hartaudella Paavo odotti ratkaisua ja miten hänen joka jäsenensä liikahteli innostuksesta. Harva siitä kieltäytyikään, ja ken sen teki, olipa vaikka professori, hän kadotti kaiken arvonsa Paavon silmissä. Useampi huomasikin mitä nyt tarvitaan ja kaivoi esiin ainoatkin matematiikkavarastonsa. Ja jos tällä olikin annettavana jotain uutta, ennen kuulumattomia laskuongelmia ja tiesi antaa niihin selitykset, niin olipa tämä vaikka alhaisin siltavouti, olisi Paavo ollut valmis puolustamaan häntä vaikka kuvernööriksi. Rovastin apulainen, muiden käsityskannan mukaan keskinkertaista huonompi saarnamies, oli Paavon mielestä paras pappi, sillä hän oli kertonut ja antanut Paavolle laskettavaksi ihmeellisen laskun: miten eräs herra kengitytti hevostaan sillä palkalla että seppä saapi ensimäisestä naulasta pennin, toisesta kaksi, kolmannesta neljä ja niin aina viimeiseen naulaan asti kahdella kerrottuna. Ja kun siitä laskelmasta tuli miljooniin markkoihin nouseva summa, niin se sai Paavon haltioihinsa useaksi kuukaudeksi. Eikä tämä lasku enempää kuin muutkaan laskut jääneet salaisuudeksi, kyllä Paavo toimitti nämä ihmeet muidenkin tietoon ja olisi vaikka syömättäkin näyttänyt miten niitä lasketaan. Harvat sittenkään jaksoivat seurata mukana ja päästä jotain oppimaan. Paavo itse ei pysähtynyt näihinkään, vaan kiskoi yhdeltä ja toiselta tiedot myöskin murtolukujen laskuun ja lopuksi kuutiolaskut. 
Tunnelmakuva Walistuksen lasten lehti : Suomen lapsille ratoksi no 6/1909

Kustaa IV Adolf purjehti Suomeen kesäkuussa 1802

On aika aloittaa kesän jatkokertomus, jotta se saadaan loppuun ennen ensilumia. Tarkoituksena on seurata Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Adolfin reissua Suomessa kesällä 1802. Oheisen viehättävän kuvan hänestä leikkasin maaliskuussa esittelemistäni kuva-arkeista (tarkemmin sanottuna kyseessä Kistebrev37_3).

Kymmenen vuotta myöhemmin Suomea kiertäneestä Venäjän keisari Aleksanterista olen blogissa välittänyt tari-noita ja niitä on löytynyt sitteemmin digitoiduista lehdistä lisää (Uusi Kuvalehti no 9, 10 ja 22/1900). Materiaalia on niin paljon, että Emil Nervander sai siitä aikaiseksi kokonaisen kirjan Kejsar Alexander I:s samtliga resor i Finland: Enligt äldre och nyare källor samt insamlade traditioner. Viimeisen Ruotsin kuninkaamme matkasta materiaalia on löytynyt niukemmin ja vaikeammin. Sillä ikävät asiat unohdetaan mielellään? Jopa Helsingin kaupunginmuseon näyttelyjulkaisussa Kuningas matkustaa (2000) vuoden 1802 vierailu ohitetaan lähes täysin. Myös useimmissa tarkistamissani paikallishistorioissa käynti on jätetty manitsematta.

Koossa on kyllä tarpeeksi kirjoitussarjaan, vaikka paras lähde eli Inrikes Tidningar jostain syystä puuttuu Kungliga Biblioteketin digitoinneista juuri vuodelta 1802. Eli aloitetaan. Pääasiassa ulkomaan uutisiin keskittynyt Posttidningar julkaisi 10.6.1802 samana päivänä Tukholmassa päivätyn raportin (kyseinen leike alla), jonka mukaan kuningas kuningattarensa kanssa saapuivat Skeppsholmenille kello 10 aamulla 9. kesäkuuta.

Kumpikin nousi omaan (!) jahtiinsa. Kuningattaren paatin nimi oli Esplendian ja kuninkaan Amadis. Nämä sisaralukset olivat Kustaa III:n aikaisia ja af Chapmanin piirtämiä. Ehkä muistuttivat Tukholman merihistoriallisen museon aulassa esillä olevaa Amphionia.

Kuva: Holger.Ellgaard - CC BY-SA 3.0, Wikimedia
Tietenkin mukana oli muutakin väkeä, jota luetellaan lehteen Journal de Francfort (leike alla) Tukholmasta lähetetyssä kirjeessä. Kuningattarella kaksi kreivitärtä hovirouvina ja kuninkaalla seuranaan kolme kreiviä, paroni ja pari muuta herraa.

Ankkuri nostettiin varttia vaille 11 ja oitis ammuttiin 128 kunnialaukausta suorituksen kunniaksi. Toiset 128 laukausta hieman myöhemmin saivat kuninkaan alukselta kahden laukauksen vastauksen. Matka oli alkanut.


lauantai 28. toukokuuta 2016

1900-luvusta tutkittua

Edistyksellisimmät yliopistot julkaisevat verkossa jo kanditöitään, joten vaikka toiset eivät edelleen saa verkkoon gradujaankaan, 1900-luvun tutkimusta riittää luettavaksi. Jo pelkkä listaaminen väsyttää.

Alkuvuodet
Vuodesta 1918 eteenpäin
Joka parin tunnin jälkeen muutettiin
Toivottavasti keräykseen lähetetyt tekstit on mahdollista arkistoida. Mistä puheen ollen SLS kerää parhaillaan aineistoa vuodesta 1918.
30-luvusta kuunneltavana verkossa Maria Lähteenmäen luento, jossa hän käy "läpi kuutta teemaa: ulkopoliittisen tilanteen stabilisoituminen Suomessa, sisäpoliittiset avaukset, talouselämän elpyminen, koulutukseen panostaminen, sosiaalihuollon uudistukset sekä kulttuurin ja historian koettu vahvuus.
Suomen pankin Rahamuseossa on parhaillaan näyttely 1930-luvun lama, jonka seinäheijastetta voi katsoa verkossa samoin kuin Sakari Heikkisen luennon 1930-luvun lama ja sen opetukset.
Sodassa ja sen jälkeen
Lastenkirjainstituutin Haluan kasvaa aikuiseksi: toinen maailmansota lasten- ja nuortenkirjallisuudessa -näyttelyyn on koottu kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta.
Vuosisadan jälkipuoliskon aluksi sopii vuosi sitten verkossa julkaistu Lena Marander-Eklundin artikkeli ”Jag älskade mitt lilla hem” – hemmafrun och hemskapande i 1950-talets Finland. Sittemmin Bragen Laboratorium för folk och kultur ei olekaan päivittynyt.
***

perjantai 27. toukokuuta 2016

Mistä blogit vaikenivat

Kari Hintsala on Kaponieeri-blogissaan tällä viikolla julkaissut tekstit
Muistavainen lukija huomaa selvän yhteyden viime sunnuntaiseen retkiraporttiini. Mutta kummankaan teksteistä ei käy ilmi, että noustessani Hämeenlinnassa bussiin parkkeerasin itseni lupaa kysymättä Karin viereen etupenkille ja häiritsin rauhaansa höpötyksilläni. Blogeihinkaan ei kaikki tartu, pitää muistaa lähdekritiikki.

Kuva Hattulan kirkosta. Kuvien ystävien kannattaa ehdottomasti katsoa Karin retkiraporttia, sillä siellä niitä on enemmän ja ovat laadukkaampia.

Museoista ja niiden arvostelusta

Pari päivää sitten verkossa oli jonkinlainen somekohu blogissa esitetystä museoarvostelusta. Valitettavasti kyse ei ollut tästä blogista ja koska vietin kyseisen päivän arkistossa ja elokuvateatterissa, meni kohukin silmieni ohi.

Jälkikäteen luettuna ymmärrän osittain niitä, joiden mielestä Rahakabinetti-blogin tekstistä Kansallishäpeä & -museo ei selvästi erottunut, mistä kirjoittaja oli tuohtunut, mutta yhdistettynä myöhempään epilogiin viesti on minusta selvä. Tuore rahalöytö oli Kansallismuseossa asetettu esille minimalistisella tekstillä, joka ei tarjonnut minkäänlaista kontekstia esineille eikä kokonaisuudelle. Vaikka tutkimusta ei ole edes aloitettu, niin parempaankin olisi pystytty. Eli alkuperäisin sanoin
Näyttelystä puuttui asiantuntijuus kokonaan: sisältöä ja informaatiota oli vähemmän kuin 6. luokkalaisen historian esitelmässä.
Kirjoittaja näkee, että museoiden pitäisi vastata myös esineistä ja historiasta kiinnostuneiden tarpeisiin, mistä luonnollisestikin olen samaa mieltä. Sen sijaan lausetta "museoon pettyminen on lähes tabu", en voi (omien kirjoitusteni jälkeen) allekirjoittaa, mutta olen kylläkin kerta toisensa jälkeen pettynyt museoista ja niiden näyttelyistä kirjoitettuihin teksteihin, joissa tyypillisesti on ihastelua ja nättejä kuvia. Onko kulttuurihistoriallisessa museossa käynti onnistunut, jos päällimmäiseksi jää ajatus "siellä oli ihanaa"?


Petyttyäni itse Helsingin uuteen kaupunginmuseoon oli helpotus löytää yksi blogiteksti, jossa oli edes ripaus ajattelua. Mielelläni lukisin myös sellaisen, jossa näyttely on jollain tavalla avannut ajatuksia kaupungin historiasta, sillä haluaisin ymmärtää miten se onnistuu.

Ja toki haluaisin lukea analyytisen kriittisiä tekstejä muistakin museoista. Mistä tuli mieleen, että Museoholistin loki ei ole päivittynyt maaliskuun jälkeen. Toivottavasti palaa linjoille. Tuttavani kirjoittama Museokorttikesä lienee saanut pysyvän pisteensä, mutta on sentään vielä luettavissa.

torstai 26. toukokuuta 2016

Historiaakin kirjoittanut Lagervall

Kansalliskirjaston Klassikkokirjaston mukaan Jakob Fredrik Lagervall "on jäänyt historiaan nimenomaan draamakirjailijana, hän kirjoitti myös runoutta ja proosaa." Verkkohaulla tulee helpoimmin esiin Macbeth-mukaelmansa Ruunulinna (Kansalliskirjasto, Project Gutenberg), joka Matti Rissasen mukaan on "enemmän huvittava kuin arvokas".

Wikipedian esittelyssä tuodaan esiin myös Lagervallin historiankirjoitusta.

Hänen vuonna 1855 julkaistu kirjansa Jaakot - alkuperäinen kertoelma (Åbo Akademi pdf, Kansalliskirjasto, Vaara-kirjastot) käsittelee Wikipedian mukaan "Korpi-Jaakko" Steniusta ja poikaansa "Koski-Jaakko" Steniusta ollen "myös taloushistoriallinen käsitellen Joensuun alueen elinkeinoelämän kehittymistä 1700-luvulta alkaen".

Lagervallin sotakokemuksistaan kirjoittama muistelma En karelsk jägares sorgliga minnen (Suomi 1866) ei ole kovin omakohtaisen oloinen. Värikkäämmän kuvan miehestä ja elämästään saa Lauri Suomalaisen kirjoittamasta tutkielmasta (Suomi 1903).

Siinä Suomalainen mainitsee, että
Vanhoja ruotupataljoonia hävitettäessä syntyi kysymys, miten on meneteltävä pataljoonien rahastojen kanssa. Itsekukin pataljoona päätti erikseen tästä kysymyksestä. Kun se Lagervallin pataljoonassa tuli esille, oli yleisenä mielipiteenä, että rahat pitäisi jaettaman. Silloin Lagervall - jonka mielipiteelle muuten pantiin paljon painoa - toi ilmi vastaehdotuksen, osoittaen, miten väärin olisi asettua esiintuodulle kannalle. Hän puolestaan ehdotti rahoja lahjoitettaviksi Suomen Yliopistolle erityisen stipendin perustamista varten, johon etuoikeus olisi lahjoittajien jälkeläisillä. 1808-vuoden urhoissa voitti tuo jalo ehdotus yksimielisen kannatuksen ja rahasto lahjoitettiin niin yliopistolle. Esimerkkiä seurasi kohta Kuopion pataljoona.
Kauanko rahastot jakoivat stipendejä ja moniko mahtoi saada niitä sukulaisuuden perusteella? Yliopiston nimikkorahastojen sivu ei auta eteenpäin.

Kuva Vänrikki Ståhlin runon kuvitusta, Kansan lehti 17.6.1882

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Jälkikirjoitus ulkomaisista lehdistä Suomessa

Edellisessä aikakauslehtikirjoituksessa mainitut kirjallisuusvinkit on nyt käytetty ja niiden vierestä hyllystä löytyneet opukset selattu ja lähdeviitteissä esiintyneet tutkimukset haettu esiin. Tulos on yhtä laiha kuin kuvan apina. (Kirjasta Journeys through Bookland : a new and original plan for reading applied to the world's best literature for children)

Summeeraus, johon saa mielellään esittää korjauksia kommentein.

1600-luvun mediakulutuksesta ei ole edelleenkään mitään havaintoja Suomen puolelta. Luettiinko Ruotsin valtakunnan lehtiä? Ulkomaisia? Ketään ei ole kiinnostanut edes esittää kysymystä.

Maija Töyry oli väitöskirjansa Varhaiset naistenlehdet ja naisten elämän ristiriidat. Neuvotteluja lukijasopimuksesta (2005) taustoituksessa todennut, että
"Voi pitää varmana (Tommila 1992b, 13), että Turussa tunnettiin 1700-luvun lopulla hyvin ainakin ruotsalaisen lehdistön kehitys. Tukholmassa asuneet tai Ruotsissa opiskelleet suomalaiset tunsivat jokseenkin varmasti ruotsalaisia myös naisille suunnattuja lehtiä, ja todennäköisesti niitä on kulkeutunut tai tilattu Turkuun, minne postivuorot Tukholmasta kulkivat nopeasti ja säännöllisesti." "On aivan mahdollista kuvitella, että turkulaisrouvat ja neidot todellakin käyttivät vapaa-aikaansa lehtien lukemiseen ja vaihtoivat niistä mielipiteitä ystävättäriensä kanssa."(s. 104-105, 111)
Postihan kulki muuallekin Suomessa säännöllisesti ja Pohjanmaan purjehdus Tukholmaan oli käynnissä, mutta Töyry korostaa Turkua, sillä siellä ilmestyi Suomen ensimmäinen naistenlehti Om konsten att rätt behaga (1782). (Jota en löydä Kansalliskirjaston digitoimista aikakauslehdistä.) Mahdollisen kuvittelun tueksi yksikin kirjemaininta tai joku muu asiakirjalähde olisi kiva lisä.

Akuuteimman kiinnostuksen kohteeni eli 1800-luvun puolivälin suhteen anti ei ole kummoisempi. Edelleen ainoa tuntemani maan kattava ulkomaalaisten lehtien levikkikatsaus on Helsingfors Tidningarissa 28.12.1853 julkaistu.
Toivomaani arkistoihin kätkeytyvää tilastomateriaalia tuskin on olemassa, sillä Päiviö Tommilan, Tuire Raition ja Eeva-Liisa Aallon tutkimus Suomen sanomalehdistön levikki 1861-1900 (1977, Suomen sanomalehdistön historia -projektin julkaisuja n:o 7) perustuu sanomalehdistä haettuihin mainintoihin maaseutukirjeissä yms.!

Otsikkonsa mukaan kyse on suomalaisista sanomalehdistä, mutta avoimeen kysymykseen ulkomaalaisten lehtien postin ohittavasta tilauksesta kirjakaupan kautta esittelyteksti antaa vertailukelpoista tietoa.
"Ilmestymispaikkakunnan lähellä asuvat asiamiehet saattoivat muuta tietä saada paikkakunnallensa tilatut lehdet ja jakaa ne sitten tilaajille. Postipakettina taas kannatti lähettää lehteä silloin kun niiden yhteenlaskettu sanomalehtien postitusmaksu tuli postipaketin maksua kalliimmaksi." (s. 4) 
Jukka-Pekka Pietiäinen kertoo Suomen postin historian osassa 1 (1988, s. 393), että "Vuodesta 1862 alkaen voitiin Suomen ja Ruotsin välillä kuljettaa tavallisen postin mukana myös paketteja. Tästä lähtien myös höyrylaivat kuljettivat niitä postilaitoksen toimeksiannosta."

Eli "on aivan mahdollista kuvitella, että" viimeistään vuonna 1862 Suomen kaupungeissa kirjakauppojen kautta saattoi tilata ulkomaisia lehtiä, jotka toimitettiin kauppaan paketteina ja käytiin kaupasta noutamassa niin, että tilauksista on jäänyt jälki vain kyseisen kaupan kirjanpitoon. Ja että kaipaamani muotilehtien yleisyys on tavoittamattomissa olevaa tietoa.