lauantai 23. toukokuuta 2015

Sikurin paluu ja näkemys Viipurista 1810-luvun alussa

Kirjoitettuani sikurista
... Et-lehti teki jutun Suomessa on museo melkein kaikesta – katso lista A:sta Ö:hön. Listassa on Sikurimuseo, jollaista en todellakaan tiennyt Suomessa olevan.

... Kesäkuussa väittelevän Ulla Ijäksen väitöskirja Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa ilmestyi verkossa. Hackmanhan tuotemerkkeineen esiintyi sikuritekstissäni ja Ijäksen tutkimuksessa vilahtelee sikuri aika usein.
Maria Hackman vaikutti Viipurissa, josta hänen aikanaan Suomen läpi matkannut John Thomas James kirjoitti kirjassaan Journal of a tour in Germany, Sweden, Russia, Poland in 1813-14 (Vol 1) näin 
On waking at an early hour after a sound sleep in my sledge, I gazed with wonder at the spectacle that presented itself in the streets of Wyborg: the glare of white houses, their green roofs and oriental cupolas, the noble mansions of the wealthy, and the religious fane, all so spacious and splendid in comparison of what we had lately been accustomed to see; and yet above all, the new costume of the by-standers dressed in long blue caftans, their bare necks, their flowing beards, their sash, cap and boots of red, were altogether objects so singular, that the spectacle impressed itself on my mind rather as a dream of the morning than as a scene of real life. - The men seemed quite another race of beings; no longer the modest homely Fin, but persons of strong masculine habit, carrying a stubborn and listless mien, that, combined with their majestic stature, seemed by no means devoid of dignity: while the coloured ornaments with which they were set off lent them an air of grotesque magnificence, not ill according with the shewy buildings that surrounded us; every object, in short, which met our eyes, partook of the same character, and bore a hint of Asiatic origin. [...]
On quitting the environs of this town, all the gaudy splendour we had so much admired instantly vanished, and we found ourselves again transported to the forests, and the rocks, and boundless regions of snow. The villages we saw were of the meanest appearance and character, for whatsoever in Russia is not made for display and show is poor indeed; and by or recollection of the different state of things we had left behind, Sweden was now as much raised as she had before been sunk on comparison. Instead of the neat-built red-ochred cottages, the road-side was disfigured by large dismal huts with walls made of the round trunks of trees barely stripped of their bark, and resembling, externally a casual pile of timber, rather than a human dwelling. The interstices of this frame-work were caulked with moss and clay, and though a few glazed windows were seen, their place was generally supplied by square open crannies.
Kuva reestä leikattu talvimarkkinoilta (1803).

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kesken jäänyt matkaopas

Sain eilen kirjastosta Ilari Aallon kirjoittaman ja Elina Helkalan kuvittaman uutuuden Matkaopas keskiajan Suomeen. Olen jo vuosia lukenut Aallon blogia Mullan alta, joten oli odottanut kirjaa koko alkuvuoden ja mainostanut sitä eteenpäin jo vuosi sitten, kun olin kuullut hankkeesta.

Lukuintoni sai valitettavasti pahan kolahduksen jo ensimmäisellä varsinaisella aukeamalla. Sen  vasemmassa yläkulmassa
Jotkut teistä ehkä muistavat hepulini, kun Turun linnan aikajanassa väitettiin, että "Kokemäenkartano korvasi Forsbyn linnaluodolla sijainneen linnan vuonna 1387", kun oikea vuosiluku on 1367. Nyt tässä kauniissa kovakantisessa kirjassa väitetään, että 33 vuotta purkamiskäskyn jälkeen linna on hallintopaikka?

Innostukseni oli laimentunut, mutta aloitin varsinaisen leipätekstin lukemisen. Kuten monessa muussakin tietokirjassa, kaipasin kipeästi lähdeviitteitä ja tiukempaa tekstiä, jotka eivät kuulu genreen. En ilmeisesti enää kuulu suureen yleisöön, kun alan miettiä oliko saame yksi ainoa kieli vielä keskiajalla, olivatko kaikki käsityöläiset porvareita, olivatko kaikki sukunimelliset savolaiset Novgorodin puolella ja oliko Pähkinäsaaren raja ajan ihmisille merkityksellinen. Ja paria muuta asiaa.

Sivulla 58 puhuttiin kiirastulesta ja jostain syystä se vei minut kiusaukseen tarkistaa oliko Kokemäki kirjan hakemistossa. Sitten käännös sivulle 212, jossa kerrotaan että
Satakuntaa hallitaan Kokemäenjoen varressa sijaitsevasta Aborchin linnasta. Aborch on rakennettu saarelle Turun piispalle kuuluvan Kokemäenkartanon edustalle.
Siis kolmatta (toinen sivuilla 20-21) kertaa väitetään, että Kokemäellä oli linna vuonna 1400. Lähteeksi on merkitty Tapio Salmisen Joki ja sen väki. Ei sivunumeroita, joten en jaksa kaivaa sitä kirjavuoren pohjalta esille. Olin konsultoinut Salmista Turun linnan tekstin yhteydessä ja hänestä siinä oli väärin vain vuosiluku. Eli Kokemäenkartano on asiantuntijan mukaan ollut vuonna 1400 Kokemäenkartanon läänin hallintopaikka - siinä määrin kuin lääniä ei hallinnoitu Turusta käsin.

Ja koska se oli kruunun hallintopaikka, se ei todellakaan ollut Turun piispan hallinnassa. Toisin kuin Linnasaaren kohdalla Kokemäenjoen pohjoisrannalla oleva Forsby. (Juu, juuri se, josta on  käännetty sukunimeni.)

Abroch on jäänyt tarttumatta muistiini, joten pitää luntata Wikipediasta. Josta opin, että Satakunnassa tosiaan oli tuon niminen linna 1400. Mutta kukaan ei tiedä varmuudella missä se sijaitsi. Matkaoppaan tapaiseen tietokirjaan ei sovi epävarmuus, mutta minulle on näköjään mahdottomuus lukea tekstiä, joka peittää tiedon aukot.

Olen varma, että suurin osa lukijoista ei välitä hiukkaakaan Satakunnan hallinnosta vaan lukee tyytyväisenä sujuvaa tekstiä ja ihailee kauniita kuvia. Ei onnistu minulta. (Eikä tämä ole ensimmäinen kesken jäänyt tuore tietokirja tänä vuonna. Ainakin kolmas.)

torstai 21. toukokuuta 2015

Ilmestynyt: Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22

Alastomuushan myy?

Siperia-kirjaani en ole vielä painettuna nähnyt, mutta eiköhän se aikanaan postiluukkuuni tule, kun on jo esillä BoD:n verkkokaupassa.

Kirjan esittely takakannessa
Venäjä valloitti Viipurin kesäkuussa 1710. Kaupungin puolustajat vietiin vankeina Venäjälle. Suuri osa jäi rakentamaan Pietaria, mutta upseerit vietiin pidemmälle itään. Osa päätyi Siperiaan asti.

Tässä kirjassa seurataan heistä yhden, Gabriel Saréenin (1687-1741), vankeudesta tunnettuja vaiheita. Samalla kerrotaan muidenkin Viipurissa vangittujen reitistä sekä kokemista asioista

Kirja sisältää luettelon Viipurissa vangituista upseereista ja virkamiehistä sekä näiden mukana vankeuteen kulkeneista naisista ja lapsista.
Kiitokset ansaitsevat
Kansalliskirjasto, jossa ainoana paikkana Helsingissä oli olennaisimmat tarvitsemani teokset 
Google ja monet muut kirjoja digitoineet
Wikipedia, jonka avulla hain koordinaatteja ja vahvistusta moneen asiaan (mutta en merkinnyt lähteeksi)
Anbytarforumille kirjoittanut Magnus Lindskog, jonka avulla löysin arvokkaan asiakirjalähteen, jonka tarjosi eteeni ilman Ruotsin matkaa ArkivDigital
Pekka Henttonen, joka käänsi venäjän kieltä
Matti Kolehmainen, joka antoi asiantuntijalausunnon ortodoksisen kirkon titteleistä
Niko Lipsanen, joka selvitti Venäjän korkeimman vuoren katoamista
Anu Lahtinen, joka kuunteli projektiselostukseni ja kysyi oikean kysymyksen
Markku Haapanen, joka käänsi yhden sanan (kun en älynnyt kokeilla konekääntäjää siinä kohtaa)
Ja varmaan joku muu, joka on vuosien (!) varrella unohtunut
Kirjaa voi tilata paperisena verkkokirjakaupoista. Sen pitäisi olla saatavilla myös e-kirjana, mutta en ole edellistäkään missään nähnyt, joten en osaa tästä sanoa sen enempää.

Kiinnostunut repostel... arvostelemaan tuotostani? (Tai jotain aiemmista?) BoD lupaa nykyään lähettää
kiinnostuneille toimittajille ja kirjabloggaajille ilmaisen arvostelukappaleen.  Tiedotusvälineiden edustajat voivat tilata kappaleensa sähköpostitse osoitteesta lehdisto@bod.fi, jolloin kirja toimitetaan heille painotuoreena postitse.

Paimentyttö saaressa

Keväällä 1765 Jämsän ja Kuhmoisten rajalla Mustasalan torpparilta oli kadonnut kolme lammasta. Vaimonsa lähetti 19. päivä (toukokuuta?) paimentytön etsimään niitä ja uhkasi kurituksella, jos hän palasi ilman elämiä.

Tästä alkoi tapahtumaketju, josta kirjoitettiin Anianpellosta kirje, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 4.7.1765. Kirjoittaja toteaa paimentytön olleen "ej aldeles fullwettig" eli häntä ei pidetty täysijärkisenä.

Lampaita hakemaan tyttö lähti kevyissä pellavavaatteissa, vaikka järvessä oli vielä niin vahva jää, että hän lähti sitä pitkin oikaisemaan kohti Jämsää. Hän pääsi pienelle saarelle, mutta sen muilla puolilla jää oli jo sulanut, eikä hän päässyt eteenpäin.

Kevyissä vaatteissan ja ilman ruokaa paimentyttö sinnitteli saaressa kuusi päivää. Pelastajakseen tuli jämsäläinen torppari kalastusaikeissa. Tämä kuuli tytön huudon, souti hänet maihin ja vei kotiinsa. Tytölle annettiin varovaisesti lämmintä maitoa ja hieman ruokaa ja hän virkosi sen verran, että oli pari päivää myöhemmin palveluspaikassaan.  

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Näkökulmia, 1. ja 2. luento

Huhtikuun lopussa selvisi, että suurin osa pari viikkoa aiemmin tehdyistä avoimen ja kesäyliopiston ilmoittautumisista olivat turhia (ja rahan menoa), sillä työnantaja vaati läsnäoloani joka maanantai viiteen asti. Onneksi sentään yksi kurssi välttyi tältä karsinnalta: Näkökulmia aineellisen kulttuurihistorian tutkimukseen.

Sen ensimmäinen luento oli viikko sitten. Tuolloin Jukka Relas johdatteli meitä aiheeseen kertomalla omista tutkimuksistaan, proseminaarityöstä alkaen. Näistä minulle oli ennestään tuttua löydös Langinkosken kalustosta. Päällimmäiseksi jäi pyörimään mieleen se, että itselleni esineet ovat olleet historian lähteitä eivätkä tutkimuksen kohteita kuten Relakselle.

Kurssilla siis toinen lähtökohta kuin (vasta!) vuosi sitten suorittamassani verkkokurssissa Tangible Things: Discovering History Through Artworks, Artifacts, Scientific Specimens, and the Stuff Around You. Mutta voi olla, että senkin muistiinpanoihin tulen palaamaan.

Relas korosti esineellisen kulttuurin tuntemisen tärkeyttä ja huomautti toisten alojen tutkijoiden tekemistä virheistä. Varsinaisen aiheen sivusta oli hyödyllistä kuulla, että kansatieteellisissä tutkimuksissa tyypillisesti ei ole henkilöhakemistoa, sillä kaikki "kansan edustajia". Tähän liittyy myös informanttien anonymisointi, joka tuntuu historian tutkimiseen tottuneesta hölmöltä.

Toisella luennolla eilen aiheena oli tyylihistoria keskiajalta kustavilaisuuteen. En muista missä olen näihin perehtynyt, mutta perusteet olivat jo hallinnassa. Uutta oli tyylien piirteiden löytäminen talonpoikaisista esineistä ja variaatiot eri maissa.

Relas oli ensimmäisellä luennolla todennut, että vuosikymmeniä on ollut muodissa "yhteiskunta ja aineettomuus" eikä siis esinetutkimus. Toisella luennolla saimme kuulla, että esinetutkimuksessa ei ole muodissa tyyliluokittelu, mutta Relas pitää sitä tärkeänä. Hän paheksui sitä, että kaikki museoihmiset eivät tyylihistoriaa enää hallitse vaan ovat kiinnostuneempia "teorioista", siitä miksi esineistä ollaan kiinnostuneita.

Ymmärrän luokittelun mielekkyyden ja vaikutteiden leviäminen on mielenkiintoista. Mistä tuli jo luennolla mieleen aatehistoria, jota olisin halunnut lähteä kuljettamaan aineellisen kulttuurin rinnalla. Alkaa vaikuttaa siltä, että kurssin näkökulman omaksumisessa tulee olemaan haastetta. Ja sehän on vain hyvä asia.

Kuva lehden Oma maa näytenumerosta vuonna 1900

tiistai 19. toukokuuta 2015

Taiteilijaketjutus

Suomen maisemista tehdyistä kuvista 1800-luvun puolivälissä ei ole ylitarjontaa, joten Turun ulkomaalaisten kortistossa sana landskapsmålare eli maisemamaalari kiinnitti tietenkin huomioni. Tämä Tirolissa 26 vuotta aikaisemmin syntynyt Melchior Rungaldier saapui Turkuun 20.6.1852 Helsingistä ja jatkoi 2.7.1852 Tallinnaan. Tuossa ajassa ei paljoa ehtinyt maalaamaan, mutta mies palasi Suomeen ja tuli seuraavan kerran Turkuun 20.11.1852 Tammisaaresta. Turussa hän sai 10.1.1853 passin Viipuriin. (Lisätietoja liikkumisesta on löydettävissä sanomalehdistä.) Liekö sukua saksankielisen Wikipedian tuntemalle itävaltalaiselle maalarille Ignaz Rungaldier?

Samoja päivämääriä ja paikkoja on samanikäisen kaivertaja Anton Rungaldierin kortissa. Ennen yhteistä matkaa hän oli tullut Turkuun Pietarista höyrylaivalla Murtaja 16.9.1851. Samalla laivalla olivat muotokuvamaalarit F. ja F. G. Mebius (Åbo Tidningar 19.9.1851).

Fredrik Mebius oli 30-vuotias ja Fredrik Gunther Mebius 16-vuotias. He saivat lähtöpassin Turusta Viipuriin 7.10.1851. Turussa olonsa aikana Åbo Underrättelser ehti 26.9.1851 kertomaan tekstimainoksen oloisesti, että toinen (todennäköisesti vanhempi heistä) oli kesällä onnistunut Helsingissä tuottamaan daguerreotyyppikuvia paperille. Sellaisia muotokuvia saattoi Mebiuksen kaupungissa olon aikana teettää itsestään.

(Valokuvataiteen museon amanuenssi Anni Walleniuksen vastaus kysymykseen "Mikä on vanhin Helsingissä kuvattu valokuva?" keskittyy ulkokuviin.)

Ohessa näytteenä Valokuvataiteen museon kokoelmista (Flickr Commons) tuntemattoman kuvaajan ja kohteen daguerreotyyppi.) Englanninkielisestä videosta voi seurata, miten kuva tehtiin.

Helsingissä vastaavan tekstimainoksen oli julkaissut Helsingfors Tidningar 2.7.1851. Mebius julkasi myös maksetun ilmoituksen samassa lehdessä ainakin 12.7.1851. Ajan tekniikan vuoksi valokuvien ottoa rajoitti päivänvalon saatavuus.


Finlands Allmänna Tidning 15.2.1853 mainitsee, että Mebiuksen Castrénista vuonna 1851 ottaman kuvan perusteella on Robert Ekman maalannut muotokuvan. Hän oli suomalaissyntyinen, mutta Ruotsin kruunun alamainen, joten on myös saanut korttinsa (I ja II). Ekmanin maalauksesta otettu kuva on ollut blogissani esillä ja miehellä on Wikipedia-sivu, joten ei hänestä enempää.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Vastasin kyselyyn

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median yksikön opiskelija tekee
pro gradu -tutkielmaa digitoitujen kulttuuriperintöaineistojen tutkimuskäytöstä ja tutkijoista. Tähän liittyen on linkitettynä kysely Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot -etusivulla, joten sopinee minunkin vastata, vaikka "kyselyn painotus on tutkimuskäytössä".

Ilmoitin kuuluvani lähimmin "Kansallisarkiston ja/tai Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen käyttäjänä" historian harrastajiin ja käyttäväni Kansallisarkiston ja Kansalliskirjaston verkkopalveluita viikottain. Väitin käyttäväni Kansallisarkiston ja /tai Kansalliskirjaston fyysisiä ja digitaalisia aineistoja 'Sukututkimuksessa' ja 'Muussa, missä?' jonka tarkensin 'epätieteellisen tutkimuksen lähdeaineistoina'.
Millaista tutkimusta teet käyttäen Kansallisarkiston ja/tai Kansalliskirjaston digitoimia kulttuuriperintöaineistoja?
Vastausvaihtoehdot: Teoreettista tutkimusta / Empiiristä tutkimusta / Suunnittelu- ja kehitystyötä / Sukututkimusta / En tee tutkimustyötä. Aivan outoja käsitteitä tässä ympäristössä. Mutta tietokirjojen väsääminen ikäänkuin kehitystyötä?
Mitä seuraavia Kansallisarkiston Digitaaliarkiston aineistolajeja tai arkistoja olet käyttänyt?
Viranomaisten asiakirjoja? Käytän. Yhteisöjen ja yhdistysten asiakirjoja? Käytän, kai. Ainakin jonkun suojeluskunnan lipun muistaakseni olen. Ja SAY kuuluu tähän? Yksityisten asiakirjoja? Ööö, jotain muuta kuin von Stein-mikä-se-nyt-oli? Onko Dahlströmin kortisto yksityinen? Yritysten asiakirjoja? Eipä tule näitäkään mieleen. Muita asiakirjoja? Käytän, kai? Karttoja ja piirustuksia? Käytän. Muita aineistoja, mitä?Hyvä kysymys. Mitä ovat aineistot, jotka eivät ole asiakirjoja. Ilmeisesti olisi pitänyt jättää tämä ammattilaisille. Mutta eteenpäin vaan.
Mitä seuraavia DIGI – Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen palvelun aineistolajeja käytät?
Aikakauslehtiä? Käytän. Sanomalehtiä (= historiallinen sanomalehtikirjasto)? Käytän. Pienpainatteita: Teollisuushinnastot? Käytän.
Mitä seuraavia Kansalliskirjaston aineistot DORIA-julkaisuarkistossa aineistolajeja tai kokoelmia käytät tutkimukseen tai muuhun tiedonhankintaan?
Kuvaile käyttötarkoituksia (esim. tutkimukseen tai muuhun käyttöön) tarkemmin, mihin käytät Kansallisarkiston ja/tai Kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja?
Duota, mites tämän sanoisin. "Haen kaikista tarjotuista materiaaleista listätietoa kulloisenkin kiinnostuksen kohteesta ja etsin sieltä myös uusia kiinnostavia aiheita selailemalla. " Olisin tarjonnut linkin Kansallisarkiston digitaaliarkistoa hyödyntäviin blogikirjoituksiin, mutta merkkimäärä ylittyi! Onneksi en siis yrittänytkään antaa tarkempaa vastausta.

Kaikeksi onneksi seuraava kysymys "Mitä tutkimusaiheita tai teemoja tutkimuksesi käsittelevät, joissa käytät Kansallisarkiston ja/tai Kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja?" oli tarkoitettu vain tutkijavastaajille. Samoin kuin seuraava "Onko tutkimuksella kotisivuja tai muuta aineistoa tarjolla verkossa, osoite?" johon olisi ollut yksinkertaista vastata. Sen sijaan "Mitkä digitaaliset kulttuuriperintöaineistot soveltuvat mielestäsi parhaiten tutkimuskäyttöön ja miksi?" oli tutkimuksesta mitään ymmärtämättömienkin kommentoitavissa... Vastasin: "Sellaiset, joissa metatiedot kunnossa."

Seuraavalla sivulla pääsee valittamaan Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta. Valitsin esteiksi ja ongelmiksi
  • Digitoitujen aineistojen laatu ei ole tutkimuksen kannalta riittävä
  • Valittu digitointitapa (harmaasävy vs. väridigitointi) on epäsopiva tutkimuksen kannalta
  • Harmaasävy- ja mustavalkodigitointi on hävittänyt aineiston yksityiskohtia
  • Digitaaliarkiston käyttöliittymä on hankalakäyttöinen
  • Digitaaliarkiston haku- ja selailutyökalut ovat puutteelliset ja keskeneräiset
  • Digitoituun aineistoon viittaaminen on vaikeaa
Ja vapaamuotoisesti vielä "Toimintakatkot".

Valitukseni koskien DIGI –Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen palvelua (sanoma-, aikakauslehtiä ja pienpainatteita)
  • Harmaasävy- ja mustavalkodigitointi on hävittänyt aineiston yksityiskohtia
Kansalliskirjaston aineistoja DORIA-julkaisuarkistossa
  • Käyttöliittymä on hankalakäyttöinen
Ja vapaamuotoisesti vielä "Toimintakatkot". Kysymykseen "Mitä aineistoja pitäisi digitoida seuraavaksi ja minkälaisen tutkimuksen tekemistä tai muuta käyttöä nämä digitoitavaksi esitetyt aineistot mahdollistavat?" tuli ekaksi mieleen "Osoitehakemistot Helsingistä - palvelevat sukututkimusta ja paikallishistoriaa".
Yleisesti näetkö, että digitaalisella ja alkuperäisellä aineistolla on oman käyttösi kannalta merkittävää eroa? (Esim. autenttisuus, saatavuus, käytettävyys jne.)
 Ei, jos väri säilytetty ja sidotun aineiston katvealueet saatu kuvaan.
Onko aineiston digitoijalla (esim. julkinen organisaatio vs. muut tahot) merkitystä siihen, kuinka luotettavana koet käyttämäsi digitaalisen aineiston? 
Valitettavasti instituutiot kuten Arkistolaitos eivät ole osoittautuneet 100% luettaviksi, joten pakko arvioida aina erikseen.
Kun sinulla on mahdollisuus valita aineisto digitaalisena tai alkuperäisenä versiona, kumpaa käytät mieluummin
Digitaalista. Saavutettavampi.
Arvioi digitaalisten ja fyysisten aineistojen käytön suhdetta prosentteina, kuinka paljon käyttämistäsi tutkimus- tai muista aineistoista on digitaalisia ja kuinka paljon niistä on painettuja aineistoja?
Auts. 80-20.
Kun sinulla on mahdollisuus valita digitaalinen kopio tai alkuperäinen aineisto (olet nähnyt molemmat), kumpaan viittaat julkaisussasi?
Alkuperäiseen lähdeaineistoon. Täh? Miksi ihmeessä viittaisi kopioon, jos on nähnyt alkuperäisen?