maanantai 3. elokuuta 2015

Porin osoitekalenterin kertomaa

Olen kauan odottanut, että joku taho digitoisi osoitekalentereita. Paikallisten kirjastojen digikokoelmissa on tainnut muutamia olla, mutta esimerkiksi Helsinki ja Turku varmasti kiinnostaisivat monia. Lähinnä olen kytännyt Kansalliskirjaston digitointeja Dorian puolella, mutta yllätyksekseni löysinkin heidän digitoimiaan osoitekalentereita aikakauslehdistä! Joukossa muutamalta vuodelta Björneborgs stads kommunal-, adress- och annonskalender = Porin kaupungin kunnallis-, osoite- ja ilmoituskalenteri, jota en ollut koskaan älynnyt kaivatakaan!

Moka erityisesti koskien vuosikymmen sitten tekemääni kirjaa Mikvalasta Martinsuoksi, jossa esiintyi 1800-luvun lopun ihmisiä, joita olisin voinut osoitekalenterilla saada kiinni 1900-luvun puoleltakin. Vai olisinko, testataan.

1886Mikkelsson, J. G., työmies, Katarinankatu 66 II
1888Mikkelsson, Joh. Gust., työmies, Katarinankatu 66 II
1891: Mickelsson, Gustaf, talonomist., gårdsäg. II, 66. & Joh. Gust., kaupp. handl. II, 66
1896: Mickelsson, J. G., kaupungin tark. Katariinankatu 8 & Kustaa, talonom. Katariinank. 8
1901: Mickelsson, J. G., kauppias Katariinankatu 8
1906: Mickelsson, Johan S., kauppias, Katariinankatu 8
1908: Mickelsson, J. G., kauppias, Katariinank. 8

Eli kyllä jotain iloa olisi ollut.

Aikakauslehtikokoelmassa osoitekalentereihin pitäisi periaatteessa pystyä tekemään tekstihakua, mutta se ei minulta ensimmäisellä kerralla onnistunut. Jos toimii, niin voisi hakea myös käänteisesti muita samassa talossa asuvia. Osoitekalentereissa on myös tietoja yleisistä rakennuksista ja kaupallisista palveluista eli niitä kannattaa selata muualtakin kuin aakkosellisen luettelon kohdalta.

Alla Porin kaupunginsairaala Alex Federleyn 1900-luvun alussa ottamassa valokuvassa. (Åbo Akademi bibliotek, Flickr. CC 2.0 BY)



sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kuvia Suomen sodasta ja tekstiä muustakin 1800-luvusta


Suomessa Suomen sodan kuvituksena käåytetään mieli- ja muistikuvani mukaan lähes aina Albert Edelfeltin piirroksia. Ohessa siis vaihtelun vuoksi  Carl Theodor Staaffin kuvia kirjasta Taflor till Fänrik Ståls sägner (1884) "piristämään" listausta 1800-luvun tutkimuksesta. Tässä ei suinkaan ole kaikki kirjan kuvitus, josta löytyvät univormukuvat voisivat olla hyödyksi sukuhistorian esittäjille.



lauantai 1. elokuuta 2015

Puhumattomat

Yhtä sanantuottajaa kuttuivat muutamat Tutentit päivälliselle, saahaksensa tietä kaikellaisia kotoasioita. Miehellä oli kova nälkä, ja hän vastais atrioitessa heidän kysymyksiinsä ei paljo muuta, kuin: Se on jo täältä kuollut: Se on jo tämän mailman vaivoista päässyt.
Tutentit ihmettelivät niin monen sillä vähällä ajaalla kuollen heidän syntymäpaikassansa. Mutta tarpeeksi syötyänsä, sanoi sanantuottaja: Hyvät Herrani! niin kauvan kuin minulla oli nälkä, olit kaikki, joista kysyttiin, kuollet; mutta nyt ovat he taas eläviin tullet.
(Turun Wiikko-Sanomat 24.10.1829)
Matkamies, väsynyt pitkästä reisusta ja viluttunut, tuli majahuoneesen, ja siellä kokoonnui hänen ympärillensä paljo joutilasta väkeä jotka vainoit häntä kysymyksillä, jos jotakin uutta kuuluis. Reisavainen vastais siivosti ettei mitän erinomaista hänen tietensä ollut tapahtunut, jota hän olis kertoa tainut mutta ei se kelvannut tälle väelle, sillä heillä oli aina uusia kysymyksiä tallella heidän halukkaisuudessansa.
Vihdoin sanoi matkamies: nyt johtuu yhtähyvin jotakin mieleeni. Viimeisessä Kaupunkissa, kusta minä tulen, on nimittäin äsken kiinniotettu puoli tusinaa vallattomia, jotka ovat harjoittanet vallan tavattoman petoksen, kuin myös saattaa maksaa heidän hengensä.
"Petoksen!" huusit nämät kokoontunet joutilat ilossansa siitä sanomasta kuin nyt oli virvoittava heitä. "No sanokaspa pian millisen petoksen?"
"Ne konnat, sanoi reisaavainen varsin vakaasti, ovat tänä talvena kuivannet lunta uunin päällä ja myynet sitä ihmisille suolasta" — Tämän perästä ei yksikän häntä enä kysynyt.
(Turun Wiikko-Sanomat 8.1.1831)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat Adolf Beckerin maalauksesta Iltapäivä maalla (1887) ja Albert Gebhardin maalauksesta Tuvassa (1902).

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Näytelmä Pihlajamäellä


Kaarle Silanderin toimittamaan kirjaan Suomalaiset maaseututeaatterit (1900) sisältyy huomattavasti monipuolisempaa aineistoa kuin otsikko antaisi ymmärtää. Lopussa on Eino Leinon satunäytelmä ja keskivaiheilla ajan näyttelijöiden antamia elämänkertatietoja. Niistä herkullisimman on kirjoittanut Aapo Pihlajamäki.

Hän oli syntynyt 1.6.1861 Kiuruvedellä, jossa
suurten nevain ympäröimänä kohoaa korkea, pilviä tavoittava mäki, Pihlajamäki. Sillä mäellä on viisi taloa ja yksi niistä nimeltä Länkimäki. Sen, Länkimäen, pellonpientareella on eräs suuri kiviraunio ja siltä rauniolta, ikivanhan pihlajan juurelta löysin minä itseni eräänä kauniina kesäkuun päivänä. Ei siellä ihan näytelty, vaan ei paljon muutenkaan. Oltiin näet talosilla ja lopuksi tapeltiin me kymmenen mukulaa oikein vimmatusti. Riita tuli, kuten tavallisesti, siitä kun jokainen tahtoi parhaan roolin, olla isäntänä ja emäntänä, ei kukaan ruvennut rengiksi eikä piiaksi. - Siitä näytelmästä saimme huonon arvostelun äidiltä ja kaupan päällisiksi saivat kaikki toiset vielä kelpo selkäsaunan, mutta minä, joka olin kaikkein nuorin ja jolla oli hyvät valehtelijan lahjat, pääsin pienellä tukkapöllyllä.
Näin siis leikkivät puuseppä Pekka Saastamoisen ja vaimonsa Ulrika Tallgrenin lapset. Perheen kuopus kuvaa isäänsä vakavaksi ja suorasanaiseksi körttiläiseksi ja äitinsä "omasi täydellisesti samat uskonnolliset mielipiteet". Perhe muutti Pihlajamäeltä nälkävuosien jälkeen "naapurikylään, Koivujärvelle, erääseen pieneen torpaan, ja seuraavana vuonna taas Pielaveden pitäjääseen, Honkaharju-nimiseen torppaan." Honkahajussa perhe asui "noin seitsemän vuotta".

Aapo jätti vanhempansa 16-vuotiaana ja vuosisadan loppuun mennessä hän oli nähnyt Berliinin ja Pariisin sekä kiertänyt Suomen näyttämöitä.

Kuva Teuvo Pakkalan kirjoittamasta aapisesta. Digitointi Kansalliskirjasto.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Mielipide Suomesta 1840-luvulla

Charles Frederick Henningsen, jonka kuvan (yllä) kopioin Wikipediasta, oli monessa kahakassa mukana. Ilmeisesti 1840-luvun alussa hän taisteli Venäjää vastaan venäläis-tsherkessisodassa, josta julkaistiin kirjassaan alla oleva kuva (British Library, Flickr Commons)


Henningsen keräsi samalla reissulla tarpeeksi tietoja kaksiosaiseen kirjaan Revelations of Russia. Sen toisessa osassa (1846 painos) hän kuvasi Suomea sivulta 254 alkavassa luvussa seuraavasti
Finland is an exceedingly poor country, chequered with lakes and inland waters; the soil is either sandy, or covered with broken rocks of red granite in those parts which are not wholly stony. The barrenness of the ground seems to have discouraged the agriculturist, and the sterility of his fields, joined to their negligent cultivation, is everywhere apparent in the slovenly tillage and the miserable crops of rye. A few districts of bog land which admit of draining, and which have found cultivators with sufficient capital and enterprise to undertake it in the village clergymen, form occasional exceptions to this uninviting picture. Some parts of the country are covered with large forests of the white and red fir.
It is traversed in every direction by streams and rivers, on many of which the timber exported is floated down to the sea, but which form cascades and waterfalls amongst the rocks, and are thus rendered unnavigable. The falls of Imatra are, perhaps, the finest in Europe, and, if the mass of water poured down is less than at those of the Trollhatten, in Sweden, they are far more beautiful than the latter. (s. 268)
Oliko siis (monen muun tapaan) käynyt henkilökohtaisesti käynyt katsomassa Imatran kuohut?
Kirjasta 'Finlands Geografi ... Allmänn öfverblick af land och folk, med kartor, etc'. Digitoinut British Library ja jakanut Flickr Commonsissa.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Viikingeistä ja Suomesta

Kesäloman Göteborgin reissulla törsäsin John Haywoodin kirjaan Viking. The Norse Warrior's (Unofficial) Manual. Sen lukeminen ei jäänyt kesken, toisin kuin kotimaisten historiapopularisointien. Miksi?

Lyhyt kirjoittajaesitely synnytti vaikutelman asiantuntijuudesta. (Kuten oli tietenkin tarkoituskin.) En itse tunne aihetta kovin hyvin. Huumoria oli mukana runsaasti eli sopivasti. Mutta erityisen toimivaa oli oppaan kirjoittaminen aikalaisnäkökulmasta, joka sallii pienet epätarkkuudet. Vuonna 991 opasta kirjoittanut osasi kirjoittaa asiantuntevasti taistelutekniikasta, mutta ei välttämättä tiennyt kaikkea viikinkien ryöstökohteista. Joihin oli listattu Suomi, mutta ei Viroa. Eikö se esiinny saagoissa ollenkaan?

Haywoodin esityksessä Suomi on ensisijaisesti turkismaa, jonka väki ei pärjää viikingeille taistelussa ja pakenee mielellään mäkilinnoihinsa. Ei hirvittävän kaukana tutusta historiakuvasta.

Sitä mahdollisesti rikkovan kirjan Fibula, Fabula, Fact - The Viking Age in Finland lukemisessa en ole edennyt helmikuun jälkeen yhtään. Minulle käsittämättömästä syystä alkuvuodesta ilmestynyt kirja "julkaistiin" vasta toukokuussa. Ylen uutisessa Joonas Ahola tiivisti tuolloin tuloksia sanomalla
Jos viikinkiys määritelläänkin sotaisan kulttuurin tai sotaisuuden kautta, niin silloin siitä kyllä on Suomessa merkkejä. Esimerkiksi Suomen viikinkiaikaisista haudoista on löytynyt hirvittävän paljon aseita, enemmän kuin muualta Skandinaviasta tuona aikana keskimäärin. Tämä viittaisi siihen, että täällä on arvostettu kuolemaan liittyvien kulttien ja rituaalien yhteydessä sotureihin tai soturiuteen liittyvää symboliikkaa. [...]
Täällä ei ole ollut luonnonrikkauksia. Ainoana asiana voisi mainita turkikset, ja niiden saatavuus taas on riippunut paikallisesta väestöstä. Suomen rannikkoalue on ollut pienen kaupankäynnin kohteena. Täältä on myös haettu orjia, jotka vaaleutensa takia ovat olleet kuumaa kauppatavaraa eteläisillä markkinoilla. Todennäköisesti viikingeille ja skandinaaveille ei olisi ollut suurtakaan hyötyä siitä, että he olisivat ryhtyneet valloittamaan harvaan asuttua, köyhää, karua ja villiä seutua. Enemmän tai vähemmän ystävällismielinen kanssakäyminen on ollut hyödyllisempää ja molempien yhteinen etu.
Ei kovin suurta muutosta vanhaan, mistä Arhi Kuittinen veti johtopäätöksen
Tutkijat ovat totaalisen kieroja poliittisia toimijoita Suomessa, jotka toistavat suomenruotsalaisten väärennöksiä "historian tulkinnasta"
Tähän tekstiin ja sen kommentteihin tuttavani totesi sosiaalisessa mediassa, että "Tietysti on yksinomaan positiivista että kotimaan menneisyys kiinnostaa, mutta ei siihen tarvitsisi suhtautua niin höyrypäisesti ja Wettenhovi-Aspan hengessä."

En tiedä missä hengessä tai mitä tutkimustietoa käyttäen viikingeistä kertoo Ylen uusima radiosarja Viikinkien aika, sillä sen eräiden arvostama rauhallinen tyyli nostaa verenpainettani niin, etten kestä kuunnella minuuttiakaan.

Kirjoihin palaten ja viikinkejä sivuten. Jotkut ovat myös kehuneet Heikki Ojan kirjaa Riimut - viestejä viikingeiltä. Minulla oli se kirjastosta lainassa ja luin ihan kohtuullisen pätkän. Sitten oli Riksantikvarieämbetet tulkittu valtionarkistoksi tms. ja lukeminen toppasi oitis.

Sitten avaamattomia linkkejä viikinkiajan esittämistä käsitteleviin opinnäytteisiin


Ja lopuksi komea kuva.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

1760-luvulla erinomaiseen kuntoon pantu tila

Anianpellosta raportoitiin 19.1.1765 kirjeellä, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 21.2.1765, lähistöllä uuteen uskoon pannusta talosta. Ensin ei häveäälisesti mainita mitään nimiä, mutta onneksi (ettei tarvi jäädä arvailemaan) aivan lopussa selviää, että kyseessä on Asikkalan Kalkkisissa kapteeni Wadenstjernan tila (eli Iisakkila). Wadenstiernan erinomaisuutta maanviljelijänä selostettiin myös samassa sanomalehdessä vuonna 1761(*). Kukahan on mahtanut Asikkalassa olla kynän varressa?
  *) Kyseinen Utdrag af et bref ifrån Anianpeldo i Asicala Sockn i Tavastland, den 28 Febr julkaistiin sanomalehden Inrikes tidningar peräkkäisissä numeroissa 30.3.1761, 2.4.1761, 6.4.1761, 9.4.1761. Sisältää kuvausta seudun talonpoikienkin tavoista.