Lähdin ex tempore lauantaina tutustumaan Ateneumin Onerva-näyttelyyn. Ihastuin suuresti sen esittämästä kuvasta 1910-luvun Helsingistä. Aikakauden taide oli enemmän taustana; tauluista kiinnitin huomiota enimmäkseen pieniin luonnosmaisiin töihin, jotka tuntuivat tarjoavan aitoutta.
Aitoutta oli myös joissakin esineissä, hauskimpana intialaisia lounasrasioita muistuttava porttööri, jossa saattoi ostaa ravintolasta ruokaa kotiin. Ruokakulttuuria korostettiin myös seinän isossa kartassa, johon oli merkitty limonaadikioskien ja automaattikahviloiden sijainnit. Kartassa oli myös L. Onervan asuinpaikat - yksi näistä näkyy kotini ikkunoista. Hauska lisä näyttelyssä olivat valokuvat, jotka oli otettu Onervan asuntojen ikkunoista, sisältä ulos.
Kotiin päästyä tartuin näyttelyjulkaisuun, joka minulla oli lainassa kirjastosta. Siinä oli leikekirjan keinoin herätetty menneisyyttä eloon.
Viimeiseksi kuuntelin internetistä ladatut ääniopastukset. Tämä ei ollut onnistunein ratkaisu (Henna teki toisin päin), sillä Kortelaisen kertoma oli jo hyvin tuttua. Mutta mukana oli pieni pätkä Onervan omaa ääntä, joka toi vielä - kaiken jälkeenkin - naisen lähemmäksi. Ja lähellä omaa aikaanihan hän oli, kuoli vain pari kuukautta ennen syntymääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti